Palkkapiian päiväkirja: Romaaninovelli

Romaaninovelli
Kirj.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1918.
»Palkkapiian Päiväkirjan» omistan. rakkaalle ystävälleni, julmasti poisniitetylle runoilijalle Juhani Alarik Siljolle .
Ikuisesti kiitollinen tekijä .
Kesälehden, kesälehdon, iltalinnun aika…!
Oh, itse pellon oja, laitimmainen jokioja, lätäkkövesi on mielestäni onnellisessa tilassa nyt! Mustat luiriaiset luistelevat sen kimaltavaa pintaa, uskotellen tänne kammarputkan ikkunaan, että sadetta vuovaa! Pelästyin nimittäin äsken ojan vesirenkaita, kunnes käsitin ne noiden hauskojen itikoiden aikaansaamiksi, piirustelijoiden. Eipä ei, ei viskele tänään taivaani armas harmaita pisareita, ei ole pilvi synkän yöpeä, vaan hohtava ja helakka kuin jumalan pumpulipaali — ja ääretön Päivä, mustain vaarujen alla kauvan kuhkaillut, nyt paistaa niin hyvälle kuin huonollekin ihmiselle!
Kuparille hohtaa kyntömiehen purriparta, ja kartanon pellon kasoilla on suklaan ja mustikan karvainen kiilto, varjot tummaa silkkisamettia. Aina jostain näköpisteestä on rumakin kaunis! Oi, koko avaruus on ihmeellistä ainehiukkastanssia, ja kaikki, kaikki mukana kieppuu!
Kesä tulee! Kesä tulee!
Uu-uu! Pillillä huudan, kesä tulee!
Poimulliset hiirenkorvat jo oikenivat pieniksi pihkalehdiksi, iloisesti liplattavaisiksi, ja minun ja kaikkien lehmien ihastukseksi uusi ruoho voittoisasti viheriöitsee yli vanhan kellanlikaisen takun! Nuoret siansilmät kallistelevat kuin nurmeen hukkuneet tähdet, taivaan lyöttämät kevään ritarimerkit.
Syttyy, syttyy minunkin sydämessäni ilon tanssiva tähti, enkä minä muuta järkisyytä tunne kuin tämän iäti palaavan elämänkevään! Kun nyt vaan voisin kyllin hartaana sen vastaan ottaa, nöyränä kuten yksi niistä kaikkien piilokkaimmista.