Rimpisuon usvapatsas: Seikkailukertomus Pohjan periltä

Produced by Tapio Riikonen
Seikkailukertomus Pohjanperiltä
Kirj.
Kustannusosakeyhtiö Kirja, Helsinki, 1915.
Olin jo täyttänyt kahdennentoista ikävuoteni, kun minut eräänä syyskuun päivänä vietiin kansakouluun. Nainen, joka minut toi kouluun, oli holhoojani vaimo, kunnollinen ja kyvykäs, mutta ankaranpuoleinen ihminen. Opettajan kirjoitettua nimeni paperiinsa poistui saattajani heti.
Istuuduin opettajan määräämälle paikalle. Mutta kun täällä kaikki tuntui oudolta ja ikävältä, oli minun pakko, salatakseni silmiin tunkevia kyyneleitä, äänekkäästi niistää nenäni. Silloin kuulin pojan, joka istui vieressäni, sanovan itsekseen, mutta kuitenkin siten että kaikki kuulivat:
— Siitä tunnen tuhman miehen, kun tulee tupahan, niin niistää nenänsä.
Opettaja, hiljainen mies, ei sanonut mitään. Mutta kun pojat huomasivat opettajansa tukehduttavan pientä hymyn alkua, remahtivat he kaikki nauramaan. Kyyneleeni kuivuivat nopeasti.
Tunnin loputtua törmäsivät kaikki pihalle. Sain tuon pojan, joka oli vähän itseäni pitempi, käsivarresta kiinni, nipistin voimaini takaa ja kysyin:
— Tahdotko tapella vai tyydytkö tukkanuottaan?
Toverini valitsi tappelemisen, mikä aiheutti sen, että minä heikompana sain aika tavalla rökkiini. On hyvin luultavaa, että olisi käynyt samaten, jos hän olisi valinnut vähemmän kunniallisena pidetyn tukkanuotan.
Matin ja minun tuttavuuteni alkoi siis niin kovakouraisesti, kuin sen kaksitoistavuotiaitten kädet kykenivät tekemään. Tämä ei kuitenkaan millään tavalla vähentänyt sitä vakavaa ystävyyttä, joka tästä lähtien syntyi välillemme. Ja kun neljä vuotta myöhemmin astuimme ylpeästi yhdessä kotiin, päästötodistukset taskussa, ei meistä kumpikaan ajatellut tappelua eikä tukkanuottaa. Yhdessä astuimme kotiin, sanoin. Matin vanhemmat kuolivat näet samana syksynä, kun Matti tuli kouluun, ja Matti muutti meille.