Juttuja

Kirj.
Aaro J. Vallinmäki
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1910.
Kummallinen tauti. Hyvään alkuun. Minun vihittyni. Perintö. Ratsastaja. Apteekki.
Kummallinen tauti.
Me olimme kuin kaksoisveljekset, hän ja minä.
Äidit kertoilivat että meitä molempia oli samalla kertaa nimensaanti-retkellä kuletettu ja että samasta kupista oli kumpasenkin päähän vettä kaadettu.
Sen jälkeen oli heillä — nimittäin hänen äidillään ja minun äidilläni — ollut ikäänkuin jonkunlainen kilpailu siitä, että kumman poika — sillä poikia me molemmat olimme — että kumman poika kasvannassa voiton ottaisi; mutta ei ollut kumpikaan voittanut. Toisinaan kun pojat olivat vaakaan pistetty, oli toinen painanut muutaman luodin enemmän, toisinaan taas saman verran vähemmän.
Emme me myöskään kumpanenkaan sattuneet kauneuden puolesta olemaan mitään enkeli-lapsia, — niinkuin kertomusten pienet lapset tavallisesti ovat, — joten meistä ei siinäkään suhteessa syntynyt kellekään mitään kinaa.
Me kasvoimme ja vahvistuimme; — en tietysti voi väittää että se nyt niin erityisesti olisi tapahtunut hengessä, mutta ruumiillisesti tuli meistä koko lihavia pullikoita.
Meidän lapsuusvuosiltamme, tai toisin sanoen niiltä ajoilta kun me olimme punasen vasikan kokoisia ja ikäisiä, ei ole aivan erikoista kerrottavaa.
Siksipä sivuutammekin muutamia vuosia kertomuksessa ja tulemme siihen ajanjaksoon jolloin me molemmat tulimme aikamiehiksi.