Abraham Poppius

Elämäkerta ja runot
Kirj. ja toim.
Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1899.
Tahdon täten esiintuoda kiitollisuuteni professori Kaarle Krohnia kohtaan, joka sekä on esittänyt minulle tämän aineen että sitten työni kuluessa aina ystävällisesti neuvoilla minua avustanut.
Helsingissä 20/1 1899.
Esi-puheeksi. a. Laulu. b. Vuoro Laulu. Rengin Virsi Horjutessa. Runo. Laulu. Lapsen Virsi. Kukkaisen Taivas. Asko ja Walpuri. Kantele ja Huilu. a. Rakkauuen Synty. b. Rakkauden Synty. Kuuloitus a. Punnittu Amor. b. Punnittu Amor. a. Perhoisen Synty. b. Perhosen Synty. c. Perhosen Synty. Sala-itku. a. Laurin tuomiset. b. Laurin tuomiset. c. Laurin tuomiset. Naurajoille. Onnen toivotus. a. Uusi huomen laulannoilla. b. Laulun huomen. a. Lohdutus talvipakkasessa. b. Lohdutus talvipakkasessa. Vaikutus valistuksen. »Missä mieleni…» Jos ma laulaja olisin. Varpunen. »Jos kunniaksi…» »Niinkuin narri…»
Poppius-suvun (1) jälkiä voi seurata aina 17 vuosisataan asti. Loppupuolella tätä vuosisataa kuoli suvun vanhin tunnettu jäsen Abrahamus Nicolai Padasjoen kirkkoherrana. Hän ei itse Poppius-nimeä käyttänyt; vasta hänen poikansa tuntemattomasta syystä sen itselleen omistivat. Lieneekö tällä suvulla mitään yhteyttä Virossa löytyvän samannimisen suvun kanssa, siitä ei ole tietoa. Pari vuosisataa Abrahamus Nicolain jälkeläiset vaikuttivat pappeina yksinomaan Keski-Savon pitäjissä; Juvan kirkkoherran virka oli toista vuosisataa tämän suvun hallussa. Yksi pojista kolmannessa polvessa kantaisästä lukien oli Pieksämäen kirkkoherra Abraham Poppius, joka kuoli v. 1768. Hänen poikansa Johan hylkäsi vanhat sukutraditsionit antautuen sotilasuralle. 1788 —90 vuosien sodassa oli hän mukana ja samaten 1808—09 vuoden taisteluissa, vaikka nyt enimmmäkseen kommissariatissa palvellen. Vielä sodan kestäessä sai hän eron palveluksesta luutnantin arvonimellä ja eli loppuikänsä Partalan tilalla Juvan pitäjässä. Täällä hänen vanhin poikansa, Abraham jonka elämänvaiheita on aikomukseni esittää, oli syntynyt lokakuun 30 p:nä 1793. Pojan runolliset taipumukset olivat ehkä perintöä äidiltä Katarina Elisabet Cygnaeuselta, jonka suvussa rikkaat luonnonlahjat eivät olleet aivan harvinaisia.