Hyvän-uskoja

language: Finnish
Kirj.
Adalbert Meinhardt
Saksankielestä ( Auf dem Heilwigshof ) suomentanut
Aukusti Simelius
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Oy, 1922.
Kaikki on katoavaista. Nuoruus ja onni, ja uskollisuus ja lupaukset, polttava rakkaus ja luja ystävyys, mikäpä kestääkään? Ei edes elämä, kehnoin kaikesta. Ja niin päättyy — eipä sitä voisi ajatella — vihdoin viimein myöskin perhevierailu maalla.
Kun on kello yhden tienoissa päivällä kokoonnuttu, syöty tukevasti, juotu senjälkeen kahvia, pelattu erä biljardia tai l'hombrea, nautittu hiukan leivoksia iltapäiväksi, tarkastettu vielä hevoset ja luotu silmäys uuteen lammasnavettaan, sillä aikaa kun naiset viettivät aikansa sukkaa kutoen ja keskustellen siivosti ja opettavaisesti taloudesta ynnä lasten hoidosta, lähestyy vähitellen illallisen hetki. Ja kun pöytä on katettu ja ateria syöty sekä tyydyttävästi huuhdottu alas hyvällä puna- tai Reininviinillä — herrat työnjohtajat ja harjoittelijat auttavat siinä uskollisesti — niin on kai kello jo tullut lähes yksitoista, eikä auta muu kuin sanoa hyvästit. Veli lääkintäneuvos nousee ruskonsa selkään; lanko, kihlakunnantuomari, asettuu vaimoineen ja lapsineen ajoneuvoihinsa niin mukavasti kuin tila sallii; sisarenpoika, metsänhoitaja, ja herra pastori menevät jalkaisin. Ei kestä kovin kauaa, ennenkuin vanhassa Heilwigshofissa ei ole enää ainoatakaan vierasta, lukuunottamatta yhtä, joka on täällä kotonaan ja joka seisoo talon omistajan vieressä leveän, moni-ikkunaisen asuinrakennuksen edessä portailla ja katselee poistuvia.
Vihdoinkin! sanoo hän.
Johannes Heilwig kääntyy ystävänsä puoleen. Tuntuiko se sinustakin niin pitkälliseltä?
Hiukkasen mielestäni… Onko sinulla nyt aikaa minun varaltani?
Heti. Mene vain edellä. Minä tulen.