Agamemnon: Murhenäytelmä

E-text prepared by Tapio Riikonen
Murhenäytelmä
Kirj.
Alkuteoksen runomitoilla suomentanut, johdannolla ja selityksillä varustanut
Kaarlo Forsman
Porvoossa, Werner Söderström 1897.
Aischylos, kreikkalaisen draaman ensimmäinen suuri mestari, jättää vielä väljän tilan epiikan ja lyriikan aineksille näytelmissään. Onpa hänen uskonnollinen katsantotapanakin vielä yleensä eepillisen runouden. — Kun Iliadissa Achilles, kärsittyään Agamennonilta solvauksen, vihoissaan jättää kansalaisensa mahtavaa apuansa vaille, opettavat mieshukka ja ahdinko jälkimäistä että hän on pahoin tehnyt. Mutta ei Achilleen ylpeys myöskään saa jäädä kurittamatta ja voitolle. Patroklon kuolema pakottaa häntä luopumaan itsekkäisyydestään ja ryhtymään taisteloon, jouduttamaan kohtalon säätämää häviötä Troialle ja — omaakin kuoloansa. Näin ihmisten teot, silloinkin kun he luulevat vapaasti toimivansa, heidän intohimonsa ja rikoksensa ovat kohtalon ja jumalien käsissä välikappaleina heidän tarkoituksiaan varten. Rikostenkin uhalla pääsee jumalallinen oikeus lopullisesti voitolle, kun rikos tulee häädetyksi ja ihmisten täytyy kärsimysten kautta mieltä opittuaan tunnustaa jumalien viisaus ja valta.
Tämä Homeron kanta on yleensä Aischylonkin. Sitä nähdäksemme tarkastelkaamme vaan Agamemnon näytelmää, jonka kantataru on otettu Troian sodan satupiiristä, edellyttäen muitakin vanhempia satuja.
Tämmöinen taru tarjosi erittäin otollisen aineen runoilijallemme, joka halusta käsitteli vaikeita siveellisiä pulmia ja ristiriitoja, ihmisten intohimojen ottelua keskenään ja yrmyilyä korkeampia valtoja vastaan, jumalallisen järjestyksen toteutumista ihmiselämän sekasorrossa, jumalallisen viisauden voittoa ihmisen lyhytnäköisyydestä. Hän loi noista taru-aineista kolme, n.s. Oresteian trilogiaksi liittyvää tragediaa: Agamemnon , Choeforoi ja Eumenides . Luokaamme vielä silmäys ensimmäisen johtaviin aatteihin.
Suvun peritty kirous painoi vielä Agamemnonia, vanhastaan sovittamaton veri vaati vielä kostoa. Mutta lisäksi tuli omaakin syyllisyyttä. Kun Artemis vihoissaan itselleen pyhitetyn riistan taposta pidätti Achaialaisten laivastoa Auliin satamassa Troiaan lähtemästä, oli Ag. samalla lepyttääkseen häntä ja pelastaakseen päällikkökunniansa — joka olisi mennyt pilalle, jos olisi tyhjin toimin kesken palattu — uhrannut tyttärensä Ifigeneian jumalattarelle. Näin saivat isäntunteet väistyä ja vallan otti kunnianhimo, miel' irstas, pyhää polkeva ( Agamemnon . 230). Isän kättä tahraava veri vaati kostoa. Kun edelleen sodan kestäessä niin moni Hellaan poika oli löytänyt hautansa vieraassa maassa, ja kansassa sentakia kuohui tyytymättömyyden nurinaa, karttui siitä lisää edesvastuuta ruhtinaille, jotka niin mitättömän syyn takia — yhden naisen tähden vaan — olivat saattaneet kansansa sodan kurjuutta kärsimään. Muuten tässä — sivumennen sanoen — pilkistää näkyviin runoilijamme tasavaltainen tendenssi. Ankarasti moititaan draamassamme ruhtinaita, kun he mitätönten yksityisriitojensa vuoksi antavat kansojen kärsiä niiden surkeita seurauksia. Kansat saavat sovittaa ruhtinastensa erehdyksiä. Niinpä Paris ilkityöllään syöksi koko isänmaansa perikatoon. Vakavasti varotellaan sentähden kuninkaita miettimään korkean asemansa edesvastuuta ja vaaroja: Valta viepi helposti ylpeyteen, josta sikiää väkivallat, rikokset, turmio. Zeyn salamat iskevät vuorten huippuja .