Ihanteensa uhri

Rakkaustarina
Kirj.
Suomentanut
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1909.
On merkillistä, miten ihmiset voivat olla huvitettuja juoruamisesta. Nyt ovat he saaneet päähänsä, että minä aion mennä naimisiin, ja ainoastaan siitä syystä, että minä pari kolme kertaa olen vieraskutsuissa istunut pöydässä erään nuoren tytön vieressä ja silloin tietysti, kuten kohteliaan pöytänaapurin tulee, vilkkaasti keskustellut hänen kanssaan. Enempää ei tarvita, ennen kuin tullaan kysymään: saanko onnitella? Mutta ehkä se voi olla oma syyni. Minun iälläni ja vakaantuneessa asemassani yksityisdosenttina ja useitten tieteellisten aikakauslehtien aputoimittajana ei pitäisi enää mennä tanssiaisiin ja muihin sentapaisiin huvitteluihin. Nehän ovat vain tyttärien naittamista varten. Varatuomarit ja luutnantit, teidän paikkanne on siellä!
Hän näytti aina niin viehättävältä vaaleissa, keveissä tanssipuvuissaan, ja vapaasti hän osasi puhella; mutta pelkkä ajatus siitä, että täytyisi olla hänen kanssaan alituisesti, päivästä päivään, vuodesta vuoteen, on tehnyt hänet minulle vastenmieliseksi. Mene tiedä, eikö vain koko homma ole pantu toimeen näin myöhään, huvikauden loputtua, ainoastaan saadakseen tämä mieluinen tapaus aikaan.
Miksikä ei. Minä en mene ensinkään sinne. Ainahan jonkun tekosyyn löytää: joku tapaamani matkalla oleva ystävä, jokin tärkeä työ — niin tämä sitä paitsi olisi täyttä totta, sillä minun täytyy toden teolla ryhtyä uusimpaan teokseeni, saadakseni sen vuoden loppuun valmiiksi. Se kasvaa vain käsissäni.
Ensiksi tahdon minä vain selkeästi ja yleiskatsein koota tulokset keskustelu-illoistamme. Ystäväni, korkeasti kunnioitettu esimiehemme, oli asettanut keskusteltavaksi kysymyksen: voidaanko otaksua että naisen vapautuminen tulisi olemaan välttämättömänä seurauksena sosiaalisten aatteiden voitosta? Tämä antoi aihetta vilkkaaseen väittelyyn. Minä otin silloin vain vähän osaa siihen. Koko asia oli minulle vielä uusi. Mutta siitä lähtien ei se ole lähtenyt ajatuksistani. Se on kieltämättä tärkeä osa sosiaalisesta kysymyksestä, ja täytyy olla sokea tahi tunteeton voidakseen elää meidän aikanamme välittämättä siitä, innostumatta siitä, toimimatta sen hyväksi, joko sitten ajattelee sen ratkaisun tapahtuvan kumouksen tahi valtaavan uudistuksen muodossa.