Ants Raudjalg: Virolainen kertomus

Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
Virolainen kertomus
Kirj.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1907.
Niillä tienoin pohjois-Liivinmaata on paljon pieniä umpijärviä, rämerantaisia suosilmiä.
Kuin silmiä, jotka tuska on pusertanut pisaroita täpötäyteen, — nämä kyyneleet vaan eivät koskaan valu.
Kerran ne kai ovat kaikki olleet yhteydessä keskenään, iloinen, kirkas reitti on vesiään itää kohti vieritellyt. Mutta aikojen kuluessa ovat yhdistävät joet kuivuneet, järvet eristyneet toisistaan ja samalla pinta-alaltaan pienenneet. Niitten välille on muodostunut vesihyllyviä kannaksia, joissa vielä kauan eroittaa yhdistävän joen uoman, — joissa vesiliskot viihtyvät ja kalpeateräinen suovehka kasvaa, ja vesikasvien peittämissä, seisovissa lätäköissä sammakkojen kutu ajelehtii ja kurnuttava kuoro kuuluu. Kuivimmille mättäille kyhäävät suokuovit viheliäiset pesänsä, joita suojellakseen ne ilmassa kirkuen häätävät pois häiritsijää.
Järvet itse ovat keskeltä upposyviä, heinärantaisia, kalaisia kuin parhaat kalasumput. Mutta kaloilla on tympeä mudan maku, joka poistuu vasta, kun niitä on lähdevedessä lioitettu.
Pienemmillä järvillä, jotka nopeimmin ovat tuomitut tukehtumaan, on kiiltävä kate lumpeenlehdistä, ja lumpeenkukat kelluvat hiljaa kuin puoliunessa vihreässä äänettömyydessä.
Loivilta kukkuloilta, joina maa nousee ja laskee, näkee usein kolme järveä yhtaikaa. Itsepintaisesti pysyy kolmiluku, järvet vaan vaihtelevat.
Umpijärvet ja suot, — ne antavat maisemalle leimansa.
Suo on joka paikassa, siellä, missä sitä vähimmin aavistaa. Korpiryteikössä se äkkiä ilmestyy punaisenruskeana lietteenä naavakuusten juurilla, — kukkaisilla niityillä se pursuu salaisena pohjavetenä mättäiden välitse.