Meren takaa I

E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
Kirj.
Aino Kallas
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1904.
Sensuurin hyväksymä, 2 p. Marraskuuta 1904, Helsingissä.
Esipuhe. Saarenmaa. Kaupunkimatka. Lukkari ja kirkkoherra. Kaalin aukolla. Työorjat. Kubja-Pärtin kuolema. Ingel. Vihollinen.
Esipuhe.
Saarekkeena Saarenmaalla, kesantolakeuksien keskellä, on pieni, vanha talo, mehiläispesineen, hedelmäpuineen, huojuvine haapoineen, jotka varistavat valkoisia haituvia. Kokonaisen pitkän, kesäkuuman päivän iltapuolen olen istunut kirsikkapuitten alla, mehiläisten suristessa, ja kuunnellut elämänsä iltapuoleen joutuneen miehen kertomuksia kansansa raskailta ajoilta. Nuori polvi tuntee ne ainoastaan kertomuksina, mutta niitten silminnäkijöitä on vielä monta elossa, eivätkä ne yli neljäkymmentä vuotta, mitkä ovat kuluneet työorjuuden ajoista, ole jaksaneet sen kaikkia jälkiä poistaa. Tässä pari pientä kertomusta, jotka itsepintaisimmin jäivät kytemään mielessä.
Tartto 27/10 1904.
Saarenmaa, orjien saari…
Lakeat laidunmaat, hietanummet, joilla kyläläisten karja kesäisin syötöllä kulkee. Virstamääriä tasaista, puutonta maata, armotta alttiina auringon paahteelle, joka sitä hitaasti kärventää, kutistaen ruohon matalaksi nukaksi. Saviperäinen, harmaa maa halkeilee kuivuuttaan, rakoillen syvinä vakoina ja uurteina, jotka risteilevät kuin vanhuuden rypyt. Ei ainoakaan puu suo siimestään, maa on kova kuin kivi, rankkasadekin sen vain vaivoin lävistää, vesi jää pinnalle pieniksi, ruskeiksi ojiksi. Sateen jälkeen maa vilisee kuorietanoita, jotka hitaasti matelevat eteenpäin, kantaen asuntoaan seljässään.
Jo ennen Juhannusta on kaikki kasvullisuus karkoittunut, ainoastaan kataja visassa sitkeydessään ajaa juurensa helteen kovettamaan maahan. Mutta nälistyneet lammaslaumat, joilta ei yksikään orastava sirkkalehti säästy, eivät jätä senkään pistäviä oksia rauhaan. Ne jytystelevät katajapensaita joka puolelta, pureskellen ne suuriksi, vihreiksi mättäiksi, jotka toinen toisensa vieressä eroavat tasangosta. Se on kuin rococo-aikuinen puutarha, jonka taitavan puutarhurin käsi on kuvioiksi leikellyt, toiset ovat ympyriäisiä kuin pallo, muutamat munan soikeita, toiset supistuvat säännölliseksi sipuliksi kuin venäläisen kirkon kupu. Katajapensaitten välissä kasvaa ainoastaan ohdakkeita ja pientä, punaista kukkaa, jonka tulipunaiset, maata matavat kukkatertut loistavat kuin kimppu säkeniä kuivuneessa ruohossa.