Sudenmorsian

Hiidenmaalainen tarina
Kirj.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1928.
Tämänkaltainen on tarina Aalosta, Priidik metsävahdin aviovaimosta, joka Saatanalta sudenhahmoon saatettiin, ja näin Ihmissutena vihityn miehensä viereltä korpiin karkasi, siellä metsänpetojen ja Diabolus sylvarum'in elikkä Metsändaimonin kanssa kanssakäymistä pitäen, ja sentautta maarahvaalta Sudenmorsiameksi kutsuttu.
Herra, hyvästi varjele meidän sielumme ja ruumiimme kaikelta vaaralta ja vahingolta, niinkuin hopiaisella haarniskalla, kusta Kiusaajan nuolet kilpistyvät, nyt ja hamaan ijankaikkisuuteen!
Siihen aikaan, kuin tämä tosi ja murheellinen tarina tapahtui, oli Suuremõisan perintövaltiaana Hiidenmaalla yhä vielä viimeisiä vuosiansa Valtamarski Jacobus de la Gardie, ja Pühalepan pappina Olaus Nicholai Duncan, tullut Jõelehtmestä mannermaalta. Niin Valtamarskilla oli palveluksessansa Suuremõisan vallassa Pühalepassa muudan taidollinen ja kaikkinaisessa metsän toimituksessa ulosoppinut metsävahti, Priidik nimeltänsä, maarahvaan sukua. Hänen pirttinsä oli lähellä Haavasuon krouvia, mutta tämä vuorostansa lähellä susien pyyntipaikkaa, laviata luhtaniittua, joka kreivin käskystä oli vasituisesti suuria sudenajoja varten varattu.
Sillä näihin aikoihin olivat sudet, kontiot, ilvekset ynnä muu metsänpetojen heimo luvultansa ylönpaltisesti lisääntynyt Viron- sekä Liivinmaalla, niin että muukalaisetkin matkamiehet sen ihmetyksellä tähdellepanivat. Vaan tämä oli tosin kaikki vielä vanhojen vaino-aikojen perua, sillä kirjoitettiin Anno 1650, ja maa hänen asukkaittensa lepäsi nyt Ruotsin rakkaassa rauhassa, ja meidän vahingollinen vihamiehemme, se ristimätöin moskovalainen, vain Narvajoen takana turhassa kiukussansa hammasta hioi.
Niin oli susien suku myöskin Hiidenmaalla käynyt ylön julkiaksi, sillä susi, koska nälkä hänen sisuksiansa kalvaa, on uhkarohkia ja pelkäämätöin peto, ehkä hän kylläisenä onkin luihu luonnostansa. Niin eivät sudet talvipakkasella enää kavahtaneet aituuksia, vaan taloihin tunkeutuivat ja veivät lampaan karsinasta elikkä piskin pihamaalta. Ja vaikka he kesäisin vain yksin elikkä kaksin vaeltivat, niin yhtyivät he talven tullen isoiksi laumoiksi ja pitivät vartiota metsäteillä kuin myös valtateitten vaiheilla, tienkäyjien kimppuun karaten, niin että monikahdat matkalle lähtiessänsä sitoivat seipään pitkään köyteen ja sitä rekensä perässä retuuttivat, pedoillen pelotukseksi.