Hiiliä

language: Finnish
Kirj.
Aku Päiviö
Port Arthur. Ont., Työkansan Kustannusyhtiö, 1914.
Kulkuri ja hänen huilunsa. Kun tähdet sammuvat. Pyhä huntu. Rakastetun haudalla. Mitä ne ajattelivat? Lähellä kuninkaan linnaa. Painajainen. Maalaajan taivas. Viimeinen leipä. Omatunto. Tuomas ja härät. Kiusaus. Myrsky-yön runoa. Hiiliä.
Maailma on täynnä soittoniekkoja, on kulkurisoittajia ja on palatsimusikantteja. Toiset hopeatorvin, ebenpuuhuiluin ja kultakielisin kitarein maineen kultaisista laakereista helkyttelevät valituin sävelin valitulle väelle ja toiset omin veistämin kantelein ja pajuvesahuiluin soittelevat sydämmensä kyllyydestä mieron taivaltajille ja kylän rahvaalle. Toiset riemuista, toiset suruista, toiset päivästä, toiset yöstä. Soinnut ovat monet, ja soittajat, ja soiton tarkoitus. Kenpä oikea soittaja lienee. Sekö oikea soittaja lienee, joka soraäänettömin soinnuin kauniisti korvaan kaiuttelee, vai sekö, joka helkyttelee sydämmestä sydämmeen ja antaa soida soraäänen, tuskankielenkin kirahdella…
Näin ajatteli kulkurisoittaja ja näin puhkesi huilullensa puhelemaan, kun oli väsynyt, tien ohessa, kun jumalan aurinko pään päällä paistoi:
Oi huiluni! Muistatko, kun minä sinut rannan vetreästä vesasta vuoleskelin tuolla kaukana, kaukana sinisten vetten takana salolla, helopäivinä ja suloisesti hämärtyvinä iltoina, rannalla, alla kotikoivun, pyhän puuni, joka siinä oli sukupolvien iän suojaavia lehviänsä lasten leikkien yllä suvituulissa leyhytellyt. Muistatko, kuinka suvanto päilyi ja helmeili koski, kuinka tuomi kukki ja pihlaja, ranta ja törmä, vainiot ja niityt, ja kuinka ne tuoksuivat! Vuosikaudet, oi huiluni, minä sinua salaa vuoleskelin ja soittelin itselleni iloksi, hetkinä, jotka nyt vain kultaisina muistoina mustenneessa mielessäni väikkyvät. Ja sinä soit, soit vienosti ja somasti, soit luonnon kielien kanssa sopusointuisesti, etkä väsynyt. Kuuliko sitä kukaan, jospa sitä ei kukaan kuullut, tai jospa sen kuuli vaan koti ja naapuri korkeintaan, niin minulle se riitti kun minut se lumosi. Usein sinun tenhostasi, oi huiluni, ylenin minä puhtaisiin maailmoihin, joissa ei ollut suruja eikä rumuutta, ja suruisimmat silloiset sointusikin heläjävät nyt muistojeni kaukaisista mailmoista riemunsävelinä.