Jaakoppi

Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Alexander L. Kielland
Suomentanut Juhani Aho
Päivälehden novellikokoelma 1.
Helsingissä, Helsingin Sentraali-Kirjapainossa, 1891.
Pari peninkulmaa järvestä, missä maa hitaasti alkoi nousta tunturia kohden, olivat nuo pienet talot autioina ja hajallaan; ja alavat suot levenivät mustina ja rapakoisina hiukan ylempänä olevien kankaiden välissä, missä lyhyttä kanervaa kasvoi isojen kivien ympärillä.
Tie oli yksi ainoa huolellinen kärrynjälki, joka luikerteli kivien ja mättäiden lomia, ja se kulki nyt samaa suuntaa kuin oli kulettanut sen ensimmäisen ajajan hevonen; eikä yhdenkään hevosen — vielä vähemmin yhdenkään ajajan päähän ollut pistänyt lähteä viemään rattaita toisille väylille, ulos tästä huolellisesta kärrynjälestä.
Tietä myöten laskeutui alas isokasvuinen, tanakka talonpoikaispoika, tukka vaaleanpunanen ja naama kesakoissa. Hän kulki, kasvot, nuo isot ja untuvapartaiset kasvot käännettyinä luodetta kohti, merta kohti, kaupunkia kohti, ilta-auringon kultaista ruskoa kohti joka punotti kanervikossa ja veti pitkän juovan veden rajaan saakka, tulvi leveänä juovana alavalle länsi rannalle ja kimalteli kaitaisena juovana aina meren ulapalle, näköpiirin perille saakka.
Auringon kulta heloitti hänen vaaleansinisissä, myhäilevissä silmissään. Ja hänen mielensä se oli täynnä kultaa sekin. Hän ei muuta ajatellut, ei muuta nähnyt, hän vaan kulki niinkuin olisi jo porkannut polviaan myöten kullassa — kulki pohjoiseen päin, kaupunkiin, tuohon kaupunkiin, joka oli täynnä kulta kolikoita, kulta kolikoita ja tyttöjä!
Ja kuitenkaan ei Törres Snörtevold ollut nähnyt paljon oikeata kultaa eläessään; muutamia kullatuita kehyksiä pappilan salissa, siinä kaikki. Vaan eilen oli hän saanut kaksi oikeata kultarahaa eläinkauppiaalta, joka osteli sikoja englantilaisille.
Törres vei kultapalat yksikseen luhtiin, puristi niitä kourassaan, helisti niitä varovasti rautanaulaan, haisteli ja purasi hiukan toista laitaan; ja koko yön oli hänellä ne mukanaan vuoteella, hän pani poskensa alle taikka hieroi niitä vastakkain puoli horroksissa, kuullakseen olivatko ne siinä molemmat.