Morsiuspuku

Produced by Timo Ervasti and Tapio Riikonen
Kirj.
Alexandre Dumas
Alkuperäinen nimi: Cécile
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1913.
Johdanto.
Oli Tilsitin rauhanteon ja Erfurtin kongressin aika, siis keisarikunnan ensimäinen loistokausi.
Eräs nainen, pitseillä koristettu musliininen aamupuku yllä, pienet samettiset tohvelit jalassa ja punertavanruskea tukka ajan muodin mukaan nostettuna solmuksi päälaelle ja käherrettynä otsaa kehystäviksi pieniksi kiharoiksi, joiden säännöllisyys ilmaisi kähertäjän vastikään käyneen, loikoi sinisellä silkillä päällystetyllä leposohvalla muhkeassa kammiossaan, Taitbout-kadun varrella sijaitsevan talon ensi kerroksessa olevan asunnon sisimmässä huoneessa.
Tästä naisesta ja kammiosta on meidän sanottava sananen, ennenkuin käymme itse asiaan.
Naisella oli, puhumattakaan vyötäistensä solakkuudesta, jalkansa hentoudesta ja kätensä valkeudesta, kasvot sellaiset, jotka kaikkina aikoina ovat kyenneet hurmaamaan tervejärkisimpienkin miesten mielet. Kauniiksi häntä ei juuri käynyt sanominen, ei ainakaan hänen oman aikansa ihanteen mukaan; hänen viehätyksensä ei ollut piirteiden säännöllisyydestä tai säännöttömyydestä riippuvainen. Hänen silmänsä olivat kenties liian suuret, nenänsä liian pieni, huulensa liian punaiset, ihonsa liian läpikuultava, mutta nuo oudot virheet huomasi vain silloin, kun hänen kasvonsa olivat levossa ja liikkumattomina. Niin pian kuin joku ilme pääsi niitä elähyttämään, olipa se sitten ilon tai surun, säälin tai veitikkamaisuuden ilme — sillä tämä nainen saattoi luoda kasvoilleen mitä erilaisimpia ilmeitä, niin hyvin viattoman immen kainoutta kuin bakkantin hurjaa raivoa — hänen piirteissään syntyi sellainen sopusointu, että pieninkin korjaus olisi pilannut kokonaisuuden.
Hänellä oli kädessään paperikäärö, missä näkyi kirjoitusta, kahta erilaista käsialaa. Vähänväliä hän nosti suloisen raukealla liikkeellä käärön silmiensä tasalle ja luki muutamia rivejä nyrpistäen somasti huuliaan; sitten hän huoaten jälleen laski kätensä, jaksaen tuskin pitää kiinni tuosta onnettomasta paperikääröstä, josta hänen silminnähtävä ikävystyneisyytensä tuntui johtuvan. Tämä nainen oli eräs Théâtre Français'n suosituimpia näyttelijättäriä, ja käärö hänen kädessään sisälsi murhenäytelmän, aikansa ikävimpiä; edellinen olkoon nimeltään Fernande , jälkimäisen nimeä emme uskalla mainita.