Tunnustus: Tosikuvaus elämästä
Produced by Matti Järvinen and PG Distributed Proofreaders.
Kirjoitti
Alli Nissinen
Ensimmäisen kerran julkaissut Kustannusosakeyhtiö Otava 1911
Hän kirjoitti:
On mahdotonta enää vaijeta. Minun täytyy tehdä tämä tunnustus. Minun täytyy avata polttava sydämeni, vapauttaa kiusattu omatuntoni.
Olen koettanut tukahduttaa omantuntoni ääntä; olen tehnyt työtä, olen saanut yhä uusia velvollisuuksia, yhä uusia harrastuksia. Mutta kuta enemmän olen kohonnut ihmisten silmissä, kuta tärkeämpään asemaan olen päässyt yhteiskunnassa, sitä voimakkaammaksi on käynyt omantuntoni ääni.
Olen tullut jo elämässäni niin pitkälle, ettei omantunnon ääni enää vaikene. Sisäinen olentoni, henkeni, sieluni on jo niin kehittynyt, ettei se enää huomaa yksinomaa tapauksia ulkopuolella minua, ei se vaan niihin kiinny ja niitä harrasta. Se kääntyy sisälle päin; se tutkii oman olennon syvyyksiä, se tarkastaa niitä salaisuuksia, jotka siinä piilevät.
Vuosikausia on se niitä tarkastanut.
Monta kovaa taistelua olen käynyt itseni kanssa. Olen ollut tilillä, olen ollut tuomiolla; olen rukoillut, olen katunut. Olen saanut armoa ja lohdutusta, olen tuntenut virkistystä ja voimaa. Aika ajoin olen tuntenut onnea ja saanut tyydytystä elämältä. Mutta jälleen on tuskan laine syöksynyt päälleni hirmumyrskynä. Omatuntoni on minua varoittanut ja uhannut.
Yöllä olen unestani herännyt. Olen kuullut äänen: »sinä et saa vaijeta!»