Laki on kuollut — mutta tuomari on elävä

Kirj.
Anatole France
Suom.
Rieti Itkonen
Porvoossa, Osuuskunta Wisa rl, 1913.
Laki on kuollut — mutta tuomari on elävä. Kotivarkaus. Harakan ihmetyö.
Laki on kuollut — mutta tuomari on elävä.
— Mitä? Ettekö taas ollut syönyt kahteenkymmeneenneljään tuntiin?
— En, vastasi Jean Marteau, en nytkään ollut syönyt kahteenkymmeneenneljään tuntiin. Mutta minä tein siinä väärin. Ei sovi olla ilman leipää. Se on väärin. Nälännäkeminen pitäisi olla rangastuksen alanen kuten irtolaisuuskin. Itse asiassa nämä molemmat hairahdukset usein yhtyvät ja pykälä 269 määrää varattomille kolmesta kuuden kuukauden rangastuksen. Irtolaisuus, sanoo lakikirja, on irtolaisten olotila, nämä yksilöt, joilla ei ole vakituista asuntoa eikä toimeentuloa ja jotka harvoin harjottavat mitään ammattia tai käsityötä. Ne ovat suuria rikollisia.
— He ovat kunniallisia siksi että he ovat rikkaita, sanoi Jean Marteau, ja kerjääminen on kielletty vain köyhiltä. Jos minut olisi tavattu makaamasta siellä puun alla, niin olisi minut pantu vankeuteen ja se olisi ollut oikeen. Koska minä en omistanut mitään, niin olisi minua pidetty pääoman vihollisena ja on oikeen puolustaa pääomaa sen vihollisia vastaan. Tuomarin ylevä kutsumus on turvata jokaiselle mitä hänelle kuuluu, rikkaalle hänen rikkauttaan ja köyhälle hänen köyhyyttään.
— Minä olen miettinyt oikeuden filosofiaa, sanoi herra Bergeret, ja olen huomannut, että koko yhteiskunnallinen oikeus nojautuu näihin kahteen perustotuuteen: varkaus on tuomittava, varkauden tulos on pyhä. Nämä ovat ne periaatteet, jotka takaavat yksilön turvallisuuden ja ylläpitävät järjestystä valtiossa. Ellei toista näistä suojelevista periaatteista tunnustettaisi, kukistuisi koko yhteiskunta. Ne laadittiin aikain alussa. Karhunnahkaan puettu päällikkö, aseinaan piikirves ja pronssimiekka, astui seuralaisineen kivimuurin ympäröimälle paikalle, jossa heimon lapset pidettiin suljettuina yhdessä vaimojen ja porolauman kanssa. He toivat muassaan naapurivaimojen nuoria tyttöjä ja poikia, ja kokosivat taivaasta pudonneita kiviä, jotka olivat kallisarvosia, sillä niistä tehtiin miekkoja, jotka eivät koskaan taipuneet. Päällikkö nousi pienelle kummulle aitauksen keskelle ja sanoi: