Valittuja kertomuksia

Kirj.
Anatole France
Suomentaneet
J. Hollo ja O. Manninen
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta, 1925.
I. Runolaulaja. II. Balthasar. III. Juudean prokuraattori. IV. Komm Atrebaatti. V. Amykos ja Celestinus. VI. Neitsyt Marian temppuilija. VII. Harakan miraakkeli. VIII. Hyvin opittu läksy. IX. Uudenvuodenlahja. X. Myönnetty kuolema. XI. Pieni kukkaskuun tarina vuodelta II. XII. Bonaparte San Miniatossa. XIII. Gestas. XIV. Signora Chiara. XV. Kaiverrettu kivi. XVI. Valtameren Kristus. XVII. Crainquebille. XVIII. Putois XIX. Riquet. XX. Riquet'n ajatuksia. XXI. Vanhurskaat tuomarit. XXII. Herra Thomas. XXIII. Elysionin kentillä.
I, IV ja XII kokoelmasta Sous l'invocation de Clio , II on nidoksensa nimikkokertomus, III, V, VI, X, XI ja XIII kokoelmasta L'Étui de nacre , VII, VIII ja IX kokoelmasta Les Contes de Jacques Tournébroche , XIV, XV, XVI, XVII, XVIII, XIX, XX, XXI ja XXII kokoelmasta Crainquebille, Putois, Riquet et plusieurs autres récits profitables , XXIII teoksesta Le Jardin d'Épicure .
Kertomukset XVII, XVIII, XIX, XX, XXI ja XXII suomentanut O. Manninen, muut J. Hollo.
Runolaulaja.
Hän kulki polkua, joka noudattaa merenrantamaa kukkulain kupeita poimutellen. Hänen paljasta, syväin ryppyjen uurtamaa otsaansa kiersi punainen villanauha. Ohimoilla liehuivat harmaat hiuskiharat merituulessa. Lumivalkoisen parran suortuvat painuivat leukaa vasten. Hänen vaatteensa ja paljaat jalkansa olivat niiden teiden väriset, joilla hän oli harhaillut monet monituiset vuodet. Hänen kupeellansa riippui karkeatekoinen lyyra. Häntä mainittiin Vanhuksen, mutta myöskin Runolaulajan nimellä. Lapsilta, joille hän opetti runoutta ja soitantoa, hän sai vielä erään nimen: he nimittivät häntä Sokeaksi, koska hänen korkean iän himmentämiä silmiään peittävät luomet olivat turvonneet ja tulehtuneet savuavien liesitulten ääressä, missä hän tavallisesti istui laulamassa. Hän ei kumminkaan elänyt ikuisessa yössä, ja hänen sanottiin näkevän sellaista, mitä muut kuolevaiset eivät näe. Kolmen miespolven aikana hän oli lakkaamatta vaeltanut kaupungista toiseen. Nyt hän oli laulanut kokonaisen päivän erään Aigeian kuninkaan luona ja oli palaamassa kotiinsa, jonka katto ja ilmoille nousevat savukierteet jo häämöttivät kaukaa. Astuttuaan tietään koko yön pysähtymättä, peläten päiväisen helteen yllättävän, hän näki aamun sarastaessa valkean Kymen, kotikaupunkinsa. Koiransa saattelemana, käyräsauvaansa nojaten hän eteni hitain askelin, vartalo suorana ja pää korkealla, uupuvia voimiaan ponnistaen ja pysytellen tasapainossa kaltevalla tiellä, joka painui ahtaaseen laaksoon. Aasian vuorten takaa nouseva aurinko loi ruusuista hohdettaan taivaalla uiviin pilvenhahtuviin ja meren moniin saariin. Koko ranta säteili. Mutta idän puolella leviävillä kukkuloilla, joiden lakea peittivät pistasia- ja tärpättipuumetsät, viipyi varjossa yhä yön suloinen raikkaus.