"... Mutta -- naivat tummaverisiä"

Kirj.
Anita Loos
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Oy, 1928.
Ensimmäinen luku
Minä aion aloittaa päiväkirjan jälleen, koska minulla sattuu olemaan pikkuruisen aikaa eikä nyt toistaiseksi mitään tehtävää. Tarkoitan ensiksikin, että olen täpötäynnä kunnianhimoja ja pyrkimyksiä, ja minun mielestäni oikeastaan jokaisella naimisissa olevalla tytöllä pitäisi olla toimiala, jos hän on kyllin varakas teettääkseen kotihommansa palvelusväellä. Varsinkin kun tyttö on naimisissa sellaisen aviomiehen kanssa kuin Henry. Sillä Henry on täydellinen kotikarhu, ja jos tyttökin kykkisi kotona kaiket päivät, tapaisi hän miehensä kovin usein. Siksipä minä yritän tehdä jotakin elämässä enkä salli pyörien kokonaan seisahtua vain siksi, että olen mennyt naimisiin sen kanssa, jonka olen valikoinut. Mutta minä uskon aina, että on hyvä tuntea erilaatuisia ihmisiä, ja niin kauan kuin puolisoni kuuluu varakkaihin luokkiin, minä haluan mieluummin tavata arvokkaita herrasmiehiä, joilla on ulkonaista tajuntaa. Senvuoksi minä alati poimiskelenkin jotakin, ja kun sitten tulen takaisin ja tapaan Henryn, on minulla aina tuo tai tämä uusi huomautus tehtävänä. Sillä jos Henry ja minä viettäisimme kaiken aikamme yhdessä, eivät kummankaan ajatukset olisi niin kirkkaat. Ja kirkkaat ajatuksethan juuri pitävätkin kotilieden tulet vireillä ja estävät avioeron kuihduttamasta kaikki romantiikan kukkaset.
Kun siis Henry ja minä olimme menneet naimisiin, oli ensimmäinen toimiala, johon kävin käsiksi, elokuvat. Ja me tuotimme liika tuotannon Dolly Madisonin perijootin sukupuolielämän pohjalla. Mutta kun kirjoitettiin näytelmäluonnos, oli meillä aika paljon pientä hankaluutta, koska sen kirjoittaja tahtoi sulloa sen täyteen pelkkää sielutiedettä . Ja ohjaaja tahtoi, että se olisi täynnä rahvasmaisia kohtauksia ja koristeaiheita. Ja Henry tahtoi, että se olisi täynnä korkeaa siveellisyysmoraalia.
Mutta minä en välittänyt, mitä siinä oli, kunhan se vain oli täynnä nokkelia kohtauksia, joissa johtava mies ajaisi minua takaa puunrungon ympäri ja minä tiristäisin hänelle silmiäni niinkuin Lillian Gish. Niinpä sanoikin herra Goldmark, se suuri filmipomo: Miksei pysyä turvallisella puolella ja sulloa se täyteen kaikkea?