Vastarannalla

Kirj.
Helsingissä, Vihtori Kosonen, 1908.
Niinkuin lapsi. Mieroon. Anna Martikainen. Uusi oluttehdas. Sysäys. Vellamonneidon paasi. Sydänmaan rakkautta. Miina. Pettymyksiä.
Niinkuin lapsi.
Vanhin tuuditteli nuorimman kehtoa ja keskimäinen askarteli lieden luona. Hän oli kerännyt kuusenkäpyjä metsästä ja asetteli niitä nyt kahteen riviin uuninpankolle. Ne olivat hänen lehmiänsä. —
Seis hiljaa Mansikki… maitokiulu kaatuu! Totteletkos siinä!
Suuri kellanruskea käpy, joka näytti vasta puusta pudonneelta, vierähti kerta kerralta siltä paikalta, johon tyttönen sitä asetteli, sillä siinä kohden oli pankon harmaa kivi epätasainen.
Se se on mestari tuo Mansikki…
Tyttö, joka oli sijoittanut jokaisen kävyn yhtäpitkän välimatkan päähän toisestaan, täytyi Mansikin kohdalla tehdä poikkeuksen, jättämällä siihen suuremman aukon — sitten vasta oli maitokiulu turvassa.
Se kun on niin vihainenkin, mokoma, ettei sitä uskalla panna toisten lähellekään…
Tokkos tuo nyt niin vihainenkaan, — vaan kun navettasi lattia on siltä kohden kuopallaan , virkkoi vanhin.
Kuopallaanhan se on Punakorvankin kohdalla, — vaan eipäs se keiku!