Zendan vanki

Kirj.
Anthony Hope
Suomentanut
O. A. Joutsen
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1922.
I. Rassendyllin perhe. Sananen Elphbergin hallitsijasuvusta. II. Vähän tukan väristä. III. Hauska ilta etäisen sukulaisen seurassa. IV. Kuningas tekee tehtävänsä. V. Kuningas kruunataan. VI. Kellarin salaisuus. V II. Hänen majesteettinsa nukkuu Strelsaussa. VIII. Serkun ja veljen seurassa. IX. Mihin kaikkeen pientä pöytää voi käyttää. X. Konnalla olisi mainiot mahdollisuudet. XI. Hyvin isoa metsäkarjua pyytämässä. XVII. Minä saan vieraan ja panen syötin koukkuun. XIII. Parannettu laitos Jaakopin tikapuista. XIV. Yö Zendan linnan partailla. XV. Minä puhelen kiusaajan kanssa. XVI. Epätoivoinen suunnitelma. XVII. Nuori Rupert huvitteleikse sydänyön aikaan. XVIII. Vankila avautuu. XIX. Silmästä silmään metsäpolulla. XX. Vanki ja kuningas. XXI. Jos rakkaus olisi kaikki kaikessa. XXII. Nykyisyys, entisyys ja tulevaisuus.
Rassendyllin perhe. Sananen Elphbergin hallitsijasuvusta.
»Tahtoisinpa tietää, mitä sinä oikeastaan aiot maailmassa toimittaa, Rudolf!» sanoi kälyni.
»Rose rakas», minä vastasin ja laskin kädestäni lusikan, jolla söin pehmeäksi keitettyä kananmunaa, »mitä ihmettä minun sitten pitäisikään toimittaa? Onhan oloni siedettävän hyvä. Tuloni riittävät lähimain peittämään menoni — sillä koko maailmassa ei ole ihmistä, jonka tulot täysin riittäisivät hänelle —, ja yhteiskunnallinen asemani on kerrassaan kadehdittava: lordi Burlesdon on veljeni ja hänen viehättävä kreivittärensä on kälyni. Luulisipa tuon kaiken jo riittävän miehelle.»
»Sinä olet yhdeksänkolmatta vuotias», huomautti ripittäjäni, »etkä ole vielä tehnyt mitään muuta kuin…»
»Ajelehtinut tuuliajolla? En tottakaan ole! Mutta meidän perheessämme ei miehen tarvitsekaan tehdä mitään.»
Tämä huomautus harmitti vähän Rosea; sillä vähin jokainen tietää — ja siksipä ei teekään mitään, että tässä mainitsen sen tosiasian — että niin sievä ja lahjakas kuin hän itse onkin, ei hänen sukunsa kuitenkaan ole niin hienoa juurta kuin Rassendyllin perhe. Kauneuttaan lukuunottamatta hän toi pesään suuren omaisuuden, ja Robert veljeni oli siksi järkevä, ettei piitannut hänen esi-isistään. Kysymys esi-isistä onkin muuten ongelma, josta Rosen seuraava huomautus sanoi jokseenkin todet sanat.