Venäläisiä talonpoikia

Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Anton Tshehov
Suomentanut J. G. Vuoriniemi
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Fundamemt, 1919.
Kirjapaino-Osakeyhtiö Sana.
Tshehovin kertomus Venäläisiä talonpoikia sekä aikamme kulttuuriprobleemi.
Jo toista vuotta olemme kirjoittaneet ja lukeneet bolshevismista, mutta epäilemättä valaisee tätä yhteiskunnallista arvoitusta osaltaan mitä suurimmassa määrin Tshehovin kertomus Venäläisiä talonpoikia . Ne, jotka Venäjän vallankumouksen puhjetessa vartosivat uuden ajan aamunkoittoa, uutta kulttuuria, eivät olisi niin perinjuurin erehtyneet, jos Tshehovin kertomus olisi paremmin säilynyt heidän muistossaan. Sillä mitä voisivat nämä venäläiset talonpojat, jotka elävät puolittain eläimellisellä asteella, muuta antaa maailmalle kuin paheita ja himoja, hävitystä ja köyhyyttä? Seuratessamme päivälehdistä nykyistä tilannetta Venäjällä, tuntuu meistä, että Tshehovin kuvailema kurjuus on levinnyt kautta koko maan, että valkokivinen Moskova ja Nevankuningatar Pietari ovat muuttuneet kyliksi, jotka lahoavat nälänhädän ja irstaisuuden raivotessa.
Paitsi tätä ajan polttavien kysymysten aiheuttamaa mielenkiintoa on Tshehovin kertomuksella myöskin yleissivistyksellinen merkityksensä, sillä se koskettelee erästä aikamme tärkeimmistä elinkysymyksistä, nimittäin maaseudun ja kaupungin suhtautumista toisiinsa. Eittämättä on kulttuurin kehitys keskittynyt kaupunkeihin ja käynyt senvuoksi luonteeltaan yksipuoliseksi. Kaupunkilainen — sellainen tyyppi on syntynyt — ei ainoastaan arvioi talonpojan kulttuurille antamaa lisää liian alhaiseksi, vaan on muodostanut myöskin väärän mielikuvan maalaiselämästä. Ensimäisessä suurkaupungissa, joka historiallisella ajalla saavutti kukoistuksensa, Aleksandriassa, esiintyi jo räikeänä tämä maaseudun ja kaupungin välinen eroavaisuus. Maalaiselämä alkoi kaupunkilaisen silmissä kangastaa kadotetulta paratiisilta. Kaupungissa raastetaan ja taistellaan, mutta maalla vallitsee lepo ja rauha, luonnon helmassa paistaa onnen aurinko pilvettömällä taivaalla. Siten syntyi se idyllinen runous, jonka isä oli Theokritos. Idylli kuvailee maalaiselämää ruusunpunaisin värein, sellaisena, joksi kaupunkilainen sen unelmissaan kuvitteli. Tämän kuvan mukaan olivat vaivannäöt, taistelut ja kiusaukset tuntemattomia maalaiselämässä: paimen kaitsee lampaitaan ja rakastaa viattomasti paimentyttöään.