Runoelmia

Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe.
Kirjoitti A. Mäkinen.
Ensimmäisen kerran julkaistu 1912.
Johan Ludvig Runeberg'in muisto.
(Hänen syntymänsä satavuotisjuhlana 1904.)
Pohjolan hyisen hallan sydänmailla Asuvi kansa köyhä, uuttera. On luonnon herkkuhedelmiä vailla Sen maa, ja sää on kolkko, ankara; Mutt' itse talven jäisen lumen alla Piilevi oraspelto vehreä, Ja karhu konnussansa nukkumalla Odottaa valoisata kevättä.
Tää kansa kaatoi kasket, kynti pellot, Viljeli ahovieret viljavat; Salojen sydämissä karjankellot Paimenten laulun kera kaikuvat. Verkkonsa vesihin ja auran maahan Upottaa uros uljas, sitkeä; Lohenkin, koskenniskaan kuohuvahan Nousevan, nostaa käsi väkevä.
Ja maasta mantuisesta nousi touko Rehevä; kyntö, kylvö laihon loi: Ja kau'as takamaille metsän kouko Pakeni, kun paimentorvi soi. Ain' edemmäksi salon sydämehen Siirtyvi viljelyksen vihannuus; Miss' äsken kulki karhu konnullehen, Siin' on nyt hakattuna mökki uus'.
Näin vuosisadat vierähti ja uudet Ain' astui suvut isäin jälkiä, Mutt' eivät rauhan töissä yksin suuret, Vaan myöskin sodan verileikissä. Se kansa, joka hijoi kirvehensä Ja kaatoi hongat, metsän kuninkaat, Ja keinollansa karhut poikinensa Surmasi, vihaiset ja raivokkaat,
Se iski myöskin säilän säkenöivän Syvälle vihollisen sydämeen, Ja laulun mahti rohkas' epäröivän, Puhalsi liekin tulikipeneen! Ja vihollinen verihinsä kaatui, Tai sankarina maansa edestä Sen puolustaja uljas — luut ne maatui, Uus' oras nousi urhon verestä.
Uus' vuosisata koitti, verirusko Punasi kansat hirmuvalollaan, Myös kansa Pohjolan se määrättihin Liekkeihin sodan julman astumaan. Tää kansa pieni monilukuista Vastahan vihollista taisteli; Sen hurme kuuma höyrys' hangella Ja kesän viljapellot kasteli.
Voi sydäntuskat, ahjo kärsimysten, Kuink' oli kuumaks' sulle säädetty, Kansani kallis! Tulen, hävitysten Kautt' eipä hätäs kau'aks häädetty, Vaan, vaikka, uljas, sydänverelläsi Itselles ostit maasi armahan, Ja annoit alttarille elämäsi, Astuen nimettömään tuskahan,