"Soitto on suruista tehty" / Historiallisia runoelmia: I. Pilatus. II. Piispa Tuomas.

Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe.
Soitto on suruista tehty .
Historiallisia runoelmia:
I. Pilatus.
II. Piispa Tuomas.
Kirjoittanut Aliqvis.
Ensimmäisen kerran julkaistu 1902.
Soitto on suruista tehty .
Soitto on suruista tehty, Laulu tuskista ta'ottu — Siksi soitto on tulinen, Teräpäiset sen vasamat, Nuolet kaikki käytyänsä Tuntehitten polttavassa Ahjoss' aina hehkuvassa, Sitten sieltä siirrettynä Tuonen kylmihin vesihin, Jäissä kärki karaistuna.
(Jylhä vuorenrotko Galliassa talvis-aikaan v. 38. Lähinnä näkyy kalju kalliokukkula; kauempana kohoavat lumipeitteiset vuoret; rotkon pohjalla juoksee kuohuva virta).
PILATUS (seisoen louhuisella kalliopaadella kaljun kukkulan alapuolella):
Oi, Jupiter, ja koston jumalat, Joill' asehina säihkysalamat Syöstessä sielut rikollisien Tartaron ikuisehen tulehen! Tääll' olin virvoitusta toivonut, Miss' elon tuli lähes sammunut: Vilu on luonnon povi luminen; Hallaa halaten kuoli kukkanen. Voi, turhaa! Kallio tää kaljupää Taas sieluhuni tulta virittää, Tuskien tulta ikipolttavaa, Jott' ei voi valtameri sammuttaa. Siinä se on taas sama Golgatha, Jot' olen kauhistunut vuosia! Voi, eikö päiväks'kään sen kirous Minulta poistu — kova kadotus! Turhaan ma Kaanaan jätin meren taa: Sen kummut silmissäni haamottaa Miss' ikään liikun, minne käännähdän, Golgathaa kaikkialla säikähdän. Voi, miksi tuomitsinkaan vanhurskaan, Pyhimmän ihmisistä kuolemaan! Haa! Muistan katsehesi, Kuningas Totuuden maasta tullut, armias Kaikille, hellä, nöyrä, kärsivä, Kuitenkin jalo, uljas, ylevä Kuin jumalista joku tullunna Ihmiseks' oisi — oi, ken katsoa Voi silmihisi — taivas, puhtaus, Kuin Jupiterin pyhä leimaus Polttava tulikiivaudessaan, Niin oli katsehesi ainiaan Tutkiva sydänjuuriammekin, Vaikk' ihanasti säälin kyynelin Katselit läpi sielun syntien, Anteeksi annoit erehtyvillen. Kuitenkin, mikä kumma vavistus Niin värähytti — sielun kirkkaus Niin loisti otsallaan, kuin aurinko — Ijäti uusi silmän nautinto — Loistavi kirkkahinna, noustessaan Ylitse Vesuvion, hehkullaan Purpurahohtehesen läikkyvään Verhoten maat ja meren siintävään Kylväen kultaa aalto-aavikkoon, Yleten taivaan sinikuvukkoon, Jot' ihmis-silm' ei kestä katsoa — Sokeaks' saisi uhkarohkea, Ken sitä tohtis' edes yrittää — Niin minun täytyi pääni käännältää: Silmäin taivahissa silmiensä Huikenivat, eivät ennellänsä Enää konsa voine parantua. — — Mutta kuka tuolla? Vanha tuttu.