Kullan voima

Kertomus
Kirj.
Suomennos
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1907.
I. Kaksoisarvoitus. II. Uusi tilanomistaja. III. Ihmeellinen talo. IV. Vyöhykkeestä vyöhykkeeseen. V. Lauran pyyntö. VI. Harvinainen vieras. VII. Kullan voima. VIII. Biljoneerin suunnitelmia. IX. Salaperäiset vaunut. X. Suuri salaisuus. XI. Kemiallinen näyte. XII. Eräs perhekohtaus. XIII. Yöllinen seikkailu. XIV. Turmio leviää. XV. Suurin salaisuus.
Kaksoisarvoitus.
Minä pelkään, että hän ei tule , sanoi Laura Mc Intyre lohduttomalla äänellä.
Minkätähden ei?
Oh, katsele ilmaa, se on vallan hirveä.
Hänen niin sanoessaan löi lumipyörre tohisten ja rapisten ikkunaan, joka oli verhottu kodikkailla punaisilla akuttimilla, ja kiivas tuulenpuuska puski ulvoen ja sihisten puutarhaa ympäröivien suurien valkearunkoisten jalavien oksien kautta.
Robert Mc Intyre nousi luonnoksensa äärestä, jossa oli askaroinut, ja ottaen yhden lampuista käteensä hän kurkisti ulos puutarhaan. Näkyi selvästi, kuinka lehdettömien puitten rungot taipuivat ja tutisivat lumituiskussa. Hänen sisarensa istui tulen luona ja katsoi veljen lampun valossa selväpiirteisesti näkyvää profiilia. Ne olivat kauniit kasvot, nuoret, iloiset ja puhdaspiirteiset, ylöskammattu tukka taipuen kiharoiksi tavalla, jota pidetään taiteilijasielun merkkinä. Oli jotakin hienoa noissa hiukan kokoonvedetyissä silmissä, sievissä, kultareunustaisissa silmälaseissa ja mustassa samettinutussa, jonka olkapään kohdalle valo täytenä lankesi. Ainoastaan suun seudussa oli jotain — vivahdus raakuutta, mahdollisuus heikkouteen — joka muutamien silmissä, ja niiden joukossa myöskin siskon, häiritsi hänen kasvojensa kauneutta ja miellyttäväisyyttä. Mutta jos ajatellaan, kuten hän itse tapasi sanoa, että polo kuolevainen on loppumattoman esi-isäjoukon jokaisen huonon piirteen, jokaisen ruumiillisen vajavaisuuden perillinen, niin täytyy totisesti sen olla onnen kultapoika, jonka muotoon luonto ei ole merkinnyt mitään vanhaa perhesyntiä.