Pohjalaisia: Kansannäytelmä kolmessa näytöksessä

Produced by Tapio Riikonen
Kansannäytelmä kolmessa näytöksessä
Kirj.
WSOY, Porvoo, 1916.
Artturi Järviluoma, ylioppilaaksi tultuaan ja monilla aloilla yriteltyään sanomalehtimieheksi päätynyt, heimonsa tavallista vilkasverisempi edustaja, julkaisi vuonna 1914 näytelmän Pohjalaisia ja saavutti täysosuman. Pohjalaisista tuli heti — nimensä mukaan — todellinen kansannäytelmä, jolla on ollut kestävä sijansa kansallisesta päänäyttämöstämme aina pieniin seuranäyttämöihin asti. Se on antanut aiheen yhteen parhaista kotimaisista oopperoistamme, ja elokuva siitä on myös tehty. Tämä yksi ainoa näytelmä on riittänyt viemään tekijänsä nimen kirjallisuutemme historiaan. Ilman epäilystä: se on täysosuma ei vain kirjoittajansa tuotannossa, vaan ylipäänsä suomalaisessa draamakirjallisuudessa.
Esteettinen kritiikki, joka valitettavasti sivuuttaa menestyksen antaman arvon, saattaa kuitenkin hyökkäillä tätä näytelmää vastaan varsin kirpeästikin. Voidaan huomauttaa sen elävimmälle näyttämökielelle etäisestä, jossakin määrin hatarasta tyylistä ja ylipäänsä ilmaisun tavanomaisuudesta; murteen käyttö, lieväkin, oikeastaan vain korostaa tätä piirrettä. Voidaan viitata näytelmän eräisiin tyypillisiin ja helponlaisiin tehokeinoihin. Ja vihdoin voidaan osoittaa, että tuskin yhdenkään näytelmän tärkeän henkilön kohdalla tapahtuu sellaista elävää kasvua ja kehittymistä, mikä oikeuttaisi mainesanaan suuri näytelmä.
Ja kuitenkin Pohjalaisia on tehokas näytelmä, joka vangitsee mielenkiinnon; se on jopa hyvä näytelmä.
Missä siis piilee sen teho?
Jos voidaankin virittää keskustelu siitä, että Pohjalaisten yksityisten henkilöhahmojen kasvu jää keskeneräiseksi ja heikoksi, niin sitä varmempaa ja riidattomampaa on, että näytelmä perustuu heimoluonteen ja heimopiirteiden ja ylipäänsä paikallisten olosuhteiden syvälliseen tuntemukseen ja oikeaan arviointiin. Siitä kasvaa se paatos, joka aitoudellaan tunkeutuu lähelle jokaista katsojaa ja lukijaakin, siitä se eräänlainen kollektiivinen voima, joka nostaa jokaisen suomalaisen itsetuntoa ja värähdyttää hänen mieltään. Vapauden paatos rinnastuu tässä näytelmässä taitavasti ja vaivattomasti siihen kuvaan, jonka alkupiirteet tapaamme Jaakko Ilkan ja hänen pohjalaisten nuijamiestensä jäyhissä hahmoissa. Näytelmä käyttää myös hyväkseen sitä herravihaa joka on niin syvään syöpynyt kansamme vaistoihin. Pohjalaisten vallesmanni ei tosin murra suomea, mutta hänen annetaan eräässä tilaisuudessa käyttää ruotsia, mikä jo riittää epäilysten aiheeksi. Ja ennen kaikkea: hänet pannaan käyttämään sellaisia keinoja, jotka nostattavat vapaan pohjalaisen talonpojan veret hillittömään kuohuntaan. Tavallinen ruoska tai nagaikka, vaikutus on yhtä pelottava. Ja yhtä helposti ymmärrettävissä.