Tunturikertomuksia

Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Arvi Järventaus
WSOY, Porvoo, 1921.
Nahkahousut. Salkko. Jumalan hukka. Kuuva. Herrojen tuttu. Luviisa. Neljännen amiraalin poika. Pikku Viljami. Vihkimatka. Merenneito. Kalasaunalla.
Nahkahousut
Sara-Oulan pikku Aslak istui lastenkodin rappusilla ja itkeä nyreksi.
— Kuinka onnellinen hän olikaan ollut tuona iltana, jolloin äiti saatuaan työnsä valmiiksi pisti neulan vyöllänsä riippuvaan neulakoteloon ja ojensi housut hänelle: Siinä on nyt Aslakille nahkahousut. Vapisevin käsin hän oli ne ottanut vastaan ja silitellyt koipisukkien pehmeää karvaa. Oli tuntunut juhlalliselta kuin papin käydessä. Niin somasti kahisi käsissä parkittu, ruskeapintainen poronnahka… Pikku Aslak oli tuntenut itsensä onnelliseksi, niin tavattoman onnelliseksi. Nahkahousut oli ripustettu naulaan, aamulla jalkaan pantaviksi ja pikku Aslak oli katsellut niiden tulen valossa välkkyviä punaisia suimuksia, katsellut siihen asti, kunnes oli nukahtanut. Mutta unimaailmaankin häntä oli seurannut sama onnen tunne, sillä sinä yönä hän oli uneksinut taivaasta, missä Jumala käyskenteli nahkahousuissa pienten lappalaispoikien leikkiessä revontulia taivaan lumisella pihalla. Ja jokaisella pojalla oli ollut punaiset, välkkyvänpunaiset suimukset nahkahousuissa sekä kirjaillut, punatupsuiset paulat. Mutta Jumalan nilkat olivat näyttäneet yhtä hienoilta ja siroilta kuin Rikas-Vuollabin.
Pikku-Aslak itkeä nyreksi. Se ei ollut kovaäänistä, vaan tuollaista hiljaista, tuhruista itkua. Hän katseli jalkojaan eikä voinut niitä omikseen tuntea. Lastenkodin riuku oli vetänyt niihin harmajat lannanhousut. Ne olivat niin mahdottoman leveät, että niihin miltei hukkui. Hänen pieni sydämensä oli pakahtua. Hän ei voinut käsittää, mitä pahaa hän oli tehnyt, kun häntä näin häväistiin. Koko päivän hän oli istunut portailla itkeä nyreksien. Ruuan palastakaan ei häntä oltu maistamaan saatu. Ja pikku Aslak oli päättänytkin olla syömättä siksi, kunnes riuku toisi hänen housunsa takaisin.