Onnelliset: Kotiopettajatar onnellisten perheessä - Arvid Järnefelt - Kirja

Onnelliset: Kotiopettajatar onnellisten perheessä

Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen
Kotiopettajatar onnellisten perheessä
Kirj.
Kustannusosakeyhtiö Kirja, Helsinki, 1916.
Hukattu avain.
Ensimmäinen osa. Jöije.
Paroonitar. Parooni. Morsian . Jöije kertoo. Martti. Onnettomuuksien keskellä. Jöijen kirjeet. Luonnon häät.
Toinen osa. Martti.
Toisen osan esipuhe. Martti kirjoittaa. Lumien keskellä. Filosoofi. Kulkusten helinää. Sulkumerkkien välissä. Jöijen tunnustuksia.
Romaaniksi en olisi ikinä hirvinnyt tätä kirjoittamaani havaintojen sarjaa sanoa. Mutta kun kustantajani palautti minulle käsikirjoituksen lopullista viimeistelyä varten, hämmästyin suuresti siitä, että hän oli teokseni siksi ristinyt. Ja minun täytyy nyt tehdä vielä tämä pikku esipuhe, alkaakseni suoranaisilla anteeksipyynnöillä.
Hän sanoo kirjaani romaaniksi ilmeisesti vain sillä perusteella, että siinä niinkuin aina romaaneissa käsitellään kahden rakastuneen asioita. Mutta jos vene on aina vesillä, niin ei silti kaikki mikä on aina vesillä ole veneitä. Mitään todenperäistä, järjellistä yhteyttä ei kirjani ja romaanin välillä ole. Minulla ei ole vähintäkään käsitystä siitä, miten kaunokirjallista teosta pitäisi perustuksilleen suunnitella saati sitten rakentaa. Taide ei kuulu alaani. Minua on aina hirvittänyt taidearvostelujen mutkikkaat, viisaat ja syvämieliset selostelut, ja heidän ruoskiessaan onnettomia takapajulaisia nykyaikaisuuden puhdasoppisella vitsalla olen salaisesti mielessäni aina kiittänyt onneani, etten ole milloinkaan tehnyt itseäni syylliseksi kaunokirjailemiseen. Mutta nyt he tuon pelkän nimityksen vuoksi ryhtyvät minuakin rusikoimaan, ottaen puheeksi kokonaisuuden ja erikoisuudet ja sommittelun ja luonteiden kuvaukset ja tapausten johtumisen luonteista tai niiden luonteista johtumattomuuden, vieläpä ottavat ehkä arvostellakseen tyyliäni . Herranen aika! Minä en tiedä mitä tyyli onkaan. Minä kirjoitan vain niinkuin puhutaan ja aina salaa häpeän, jos satun sanomaan jotain kaunopuheisuuden vuoksi. Kaikki nuo kaunokirjalliset vaatimukset ovat seikkoja, joita vaivoin ymmärrän ja joihin en ainakaan ole pannut minkäänlaista huomiota, mieleni ollessa kaiken aikaa kiintyneenä ainakin uudempien taidekäsitysten mukaan epäkaunokirjalliseen tarkoitusperään.

Arvid Järnefelt
О книге

Язык

Финский

Год издания

2015-04-04

Темы

Finnish fiction -- 20th century

Reload 🗙