Veneh'ojalaiset

Produced by Distributed Proofreaders Europe, http://dp.rastko.net
Kirj.
Arvid Järnefelt
1909
Läntisen Hämeen sydänmailla, vesien takana, asuskelee hajallansa veneh'ojalaisia. Ne tunnetaan kaikki pitkistä käsivarsistaan, kieroista sääristä, ulkonevista poskiluista ja isosta pään takaraivosta, joka aina töröttää päähinettä ulompana, minkään tavallisen lippalakin tai edes huopalakinkaan voimatta sitä suojaansa käsittää.
Monet sanoivat heitä nähdessään: kuinka he ovat muodottomia! Ovatko ihmisen poskiluut rakennetut vaan virnistystä varten, jotta hän niiden avulla saisi silmänsä suojaan hankien häikäisyltä? Onko ihminen luotu pelkäksi maan tonkijaksi? Onko tarkotus, että hänen käsivartensa pikemmin maahan ulottuakseen kasvaisivat polviin asti, kämmenet tuommoisiksi lapioiksi laajenisivat, ja jalat menisivät koukkuisiksi? Onko myös tarkotus, että hänen pääkallonsa takaraivo noin mahdottomasti paisuisi? Mikä muodoton moukka! Mikä kollo!
Mutta tämä on väärä tuomio. Sillä mainitut ruumiinviat ja muodottomuudet ovat järjestänsä veneh'ojalaisten suurista ansioista peräisin. Mitä erityisesti tuohon heidän merkillisimpään ominaisuuteensa eli pään suureen takaraivoon tulee, josta heitä tyhmiksi tuomitaan, niin ovathan peräaivot muistokyvyn ja perinnöllisen viisauden säilytyspaikkana. Senvuoksi, jos takaraivo rupeaa ylenmäärin paisumaan, ei se tarvitse todistaa muuta kuin että tämä viisaus ei ole voinut löytää luonnollista laskua ympäristöänsä hedelmöittääkseen, koska ihminen on ihmeellisten olojen ja vaiheiden pakotuksesta asettunut korpeen elämään, erilleen muiden ihmisten kyliltä ja hänen lapsensa ja lapsenlapsensa, täysi-ikäisiksi kerittyänsä, eivät jää isäinsä asunnoille, vaan yhä syvempiin korpiin painuvat.
Oliko heissä siis joku erikoinen roturakkaus korpeen? Tai kammo ihmisyhteyteen?
Silloinpa olisikin voinut sanoa heitä tyhmiksi, sillä totisesti on se ihminen tyhmä, joka erakoksi eriytyy, kun hänen päänsä kaikki Väinämöisen viisaudet sisältäisi.