Avioelämää 2: Kahdeksantoista aviojuttua

Produced by Tapio Riikonen
Kahdeksantoista aviojuttua
Kirj.
K. Kaatra, Tampere, 1907.
Johdanto. Post-Scriptum. Syksy. Leivän puute. Lapsi. Rikollinen luonto. Maksua vastaan. Ilman vihkimistä ja vihittyinä. Kaksintaistelu. Paripuolet. Ei riitä. Eräs nukkekoti. Vahvempi. Kuten kyyhkyt. Hänen runonsa. Vanua, vanua! Afääriä. Taikauskoa. Hänen piikansa eli debet ja kredit. Perheen elättäjä.
Johdanto.
Rakastaa, se on: jatkaa elämää tulevassa sukupolvessa jonkun tois-sukupuolisen yksilön kanssa, näyttää olevan pelkästään miehen ominaisuus.
Mies uhraa sentähden kaikki saadakseen elää sen naisen kanssa, jota hän rakastaa.
Nainen rakastaa miehessä ainoastaan niitä etuja ja miestä ainoastaan niine etuineen, joita tämä hänelle tarjoo. Tätä miehen ominaisuutta on nainen aina käyttänyt hyväkseen ja miehestä tuli siten toden tosiaan orja, sillä se joka tekee työtä toisen hyväksi ilman korvausta, on orja.
Kun nainen siis sanoo olevansa orjatar, niin hän valehtelee.
Nainen on keksinyt ruveta ottamaan maksua lemmestään. Prostitutsionissa ottaa hän maksun kerralta, avioliitossa pitkäaikaisella kontrahdilla. Mutta maksun kaikessa tapauksessa. Teeskennellen vastustelevansa, on hän kiihoittanut miehen intohimoa ihan heikkopäisyyteen, joka ilmenee naisten jumaloimisessa ja eroottisessa runoudessa, ja jonka vuoksi mies aina meidän päiviimme saakka on elänyt itsepetoksen autuudessa tuntematta alennustilaansa ja naisen oikeaa olemusta ja hänen vallitsevaa asemaansa.
Miksi ei minkään maan kirjallisuudessa löydy ainoaakaan naisen kirjoittamaa ylistyslaulua miehelle? Siksi että nainen halveksuu masentamaansa miestä.