Punainen huone: Kuvituksia taiteilija- ja kirjailijaelämästä

Produced by Juha Kiuru and Tapio Riikonen
Kuvituksia taiteilija- ja kirjailijaelämästä
Kirj.
Suomennos.
Yrjö Weilin, Helsinki, 1902.
Rien n'est si désagréable que d'être perdu obscurément.
Voltaire
Tukholma linnunsilmällä katsottuna.
Oli ilta toukokuun alkupuolella. Mosebackenin pieni puutarha ei vielä ollut avattu yleisön käytettäväksi eivätkä kukkaispenkereet vielä olleet kuokitut; lumipisarat olivat työntäytyneet esille menneenvuotisten lehtikasojen alta ja olivat juuri lopettamaisillaan lyhyen kukoistusaikansa, antaakseen tilaa aremmille saframikukille, jotka olivat asettuneet hedelmättömän päärynäpuun suojaan; syreenit odottivat etelätuulta puhjetakseen kukkaan, mutta lehmukset tarjosivat vielä puhkeamattomissa ummuissaan rakkaussuojattimia peipoille, jotka olivat alkaneet rakentaa jäkäläisiä pesiään rungon ja oksain väliin; vielä ei ainoakaan ihmisjalka ollut astunut hiekkakäytäville viimetalvisen lumen lähdettyä ja sen vuoksi elivät siellä niin eläimet kuin kukatkin huoletonta elämää. Kotivarpuset kokoilivat roskia, joita sitten piilottivat merikoulun kattotiilien alle; ne kiistelivät rakettikoteloista, joita oli jäänyt viime syysilotulituksista, ne noppivat oljet nuorista puista, jotka edellisenä vuonna olivat päässeet Rosendalin taimitarhasta — ja kaiken ne näkivät! Ne löysivät baregilappuja lehtimajoista ja osasivat penkinjalkojen puusäröjen välistä kiskoa esiin karvatukkoja, joita oli tarttunut viime vuoden Josefiinan päivänä tappelevista koirista. Siellä oli elämää ja taistelua.
Mutta aurinko paistoi Liljeholman ylitse ja heitti kokonaisia sädekimppuja itäänpäin; ne tunkivat Bergsundista nousevan sauhun läpi, riensivät yli Riddarfjärdin, kapusivat Riddarholman kirkon ristiin asti, heittäysivät yli Saksalaisen kirkon jyrkälle katolle, leikkivät satamassa olevien laivojen viireissä, pitivät ilotulitusta ison Meritullin ikkunoissa, valaisivat Lidingön metsät ja häipyivät rusottavaan pilveen kauas, kauas etäisyyteen, missä meri on. Ja sieltä tuli tuuli ja se kulki samaa tietä takaisin läpi Vaxholman, linnotuksen ohi, ohi Meritullin, pitkin Sicklaötä, puhalsi Hästholman taa, katseli kesähuviloita; ja taas se jatkoi, tuli Danvikeniin, pelästyi ja ryntäsi pitkin eteläistä rantaa, tunsi hiilen, tervan ja traanin hajua, syöksyi vasten Stadsgårdia, riensi Mosebackenia ylös, sisälle puutarhaan ja törmäsi siellä seinään. Samassa muuan piika, joka juuri oli ottanut pois sisäikkunat, avasi seinän; hirveätä paistirasvan käryä, oluen pärskettä, kuusenhavuja ja sahajauhoja lehahti ulos ja ne vei tuuli kauas pois, ja samalla kun kyökkipiika veti keuhkoihinsa raitista ilmaa, käytti tuuli tilaisuutta hyväkseen ja vei ikkunapumpulit, joille oli ripoteltu paljettia ja happomarjoja sekä orjantappuraruusun lehtiä, alkaen sitten piiritanssin pitkin käytäviä, johon kohta kotivarpuset ja peipposet yhtyivät, nähdessään siten kodin perustamishuolten suureksi osaksi hälvenneen.