Toteutuneita unelmia: Neljä kertomusta

Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
Neljä kertomusta
Kirj.
Yrjö Sirola
Helsingissä, Yrjö Weilin, kustantaja, 1907.
August Strindberg Tekijän esipuhe Omantunnonvaivoja Maanpaossa Uutistalo Pilvien yllä
Oli kerran kuningas, joka vuoroon voittaen, vuoroon tappioita kärsien, mutta aina kunnialla hallitsi runovaltakuntaansa. Hänellä oli linnoja, palatseja ja kirkkoja, katuvieriä ja kevätvihreitä niittyjä; hänellä oli prinsessa yhtä lumoava kuin ilkeä, viisaita filosoofeja, röyhkeitä narreja ja metelöiviä kansanjoukkoja, sanalla sanoen kaikkea, mitä hyvin järjestettyyn runoiluvaltakuntaan kuuluu, kun hän äkkiä eräänä juhlailtana jätti kaikki alttiiksi, vaeltavana opiskelijana lähteäkseen hakemaan viisasten kiveä. Turhaan lähetettiin harmaapartaisia lähettiläitä siihen hämärään lukukammioon, jossa hän unohti vuosien vierinän Paracelsuksen sulatinten ja sekotuspullojen keskellä. 'Herra', sanoivat nuo, 'palaja kotiin. Valtakuntasi odottaa. Kunniaportti on pystytetty. Suihkukaivoista virtaa viiniä. Narri on saanut uuden helakan kaistan mekkoonsa ja prinsessa seisoo auringonruusu kädessään torninakkunassa odottamassa'. Mutta alkemisti ei heitä kuullut. Sekotukset ja sulatukset täyttivät hänen ajatuksensa. Siellä kotona runovaltakunnassa kasvoi ruoho käytävät umpeen. Valot sammuivat. Prinsessa kävi niin ryppyiseksi, että ilkeys jo kaukaa paistoi hänen kasvoistaan. Maa meni rappiolle. Entäpä viisasten kivi? Kuka on sen löytänyt?
Näin kuvailee Oscar Levertin nykyaikaisen Ruotsin merkittävimmän kirjailijan luonnetta, August Strindbergin, joka yli kolmen vuosikymmenen kuluessa on pakottanut — ei vain kotimaansa vaan — koko sivistyneen Europan mielenkiinnolla seuraamaan vaihtelevaa kehitystään. Ja vaihteleva se on totisesti ollut. Hän alkoi palvelijanaisen poikana , yritti, ylioppilaana, kokeili näyttelijänä, oli opettajana, sanomalehtimiehenä, kirjastoapulaisena ja kirjallisena köyhimyksenä, saavutti menestyksen — ja ankaria vastaväitteitä — repivänä realistina, tuli kuuluksi naisvihaajana, historiallisena kirjailijana, jopa runoilijanakin ja draamain sepittäjänä, kunnes äkkiä jätti kaikki, kemistinä tutkiakseen alkuaineitten salaisuuksia, päätyen lopuksi uskonnosta hakemaan lepoa harhailevalle hengelleen. Tuskaisella kiihkolla on hän kaikesta hakenut uusia elämänarvoja sekä tällöin tunteellisena ja vaikutuksille herkkänä joutunut yhä uusien virtausten pyörteisiin; rehellisenä on hän aina arvelematta alaa vaihtanut, kun ei löytänyt mitä haki, alati saavutuksiinsa tyytymättömänä ja pitäen kiini personallisuutensa oikeudesta. Kaikki on hän kieltänyt, kaikki on hän uskonut. Ja yhtä rehellinen kuin oli hänen taivaita vastaan jyrisevä uhmansa ja intohimoinen taisteluintonsa kaikkia kaiteita ja raja-aitoja vastaan, yhtä vilpitön oli hänen katumuksensa ja parannuksensa. Sama mies, joka hurjalla raivolla iski pirstaleiksi kaikki, mitä isät olivat pyhänä pitäneet, sama mies voi seuraavana hetkenä täynnä hartautta istua vanhain opettajain jalkain juuressa; röyhkeä herjaaja löydetäänkin äkkiä sepittelemässä hartauskirjoja, kaikki asiat parhain päin kääntäen. Mutta joskin on syytä Georg Brandeksella huomauttaa tämän johdosta, että kirjailija kansanopettajana on sentään velvollinen kypsyttämään ajatuksiaan, niin ettei huomenna jo palvele sitä, minkä tänään on iskenyt kappaleiksi, niin ei kuitenkaan toivoisi tekemättömäksi sitä, mitä Strindberg on tehnyt. Juuri sellaisena kuin on, on hän erittäin valaiseva kuva koko tämän murroskauden vaiheista, tarkasti on hän kuvastellut sen eri virtauksia, ja vaikka ei voikaan ottaa vakavasti kaikkea sitä, mitä hän tieteitten diletanttina on tutkimusten viimeisinä tuloksina julki julistanut, niin on hän kieltämättä taiteilijana, havaintojen tekijänä ja niiden paperille panijana verraton, sanoisiko saavuttamaton. Tyylin vaikea taito on hänen vallassaan, sen eri sävellajeja — loistavia luonnonkuvia ja riehuvan ihmissielun syvänteitä, lapsilempeitä idyllejä ja melskeisen elämän tuskia, itsekseen kamppailevan yksinmietteitä ja salamoivaa vuoropuhetta, sanomalehtikieltä ja tieteellistä tekstiä, runoa ja proosaa — soittelee hän taituruudella, joka yli kaavojen ja sääntöjen käydessäänkin pakottaa arvostelun pikkumaiset ammattimiehetkin alistumaan.