Kaksi kansanrunokokoelmaa viime vuosisadalta ynnä "Suru-Runot Suomalaiset"

Produced by Jari Koivisto
Julkaissut
A. R. Niemi
Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, 1897.
Antti Törnuddin vanhat runot.
En ole laija laulaitten, Laulu veljesten lugusta.
Kääntyessämme käsikirjoitusta tarkastamaan huomaamme, että siinä tavattava ote v. 1798 ilmestyneestä sanomalehdestä on kirjoitettu sellaiselle lehdelle, jota ei ole pystysuoralla viivalla jaettu kahteen palstaan, kuten muut. Muistiinpano on siis, kuten Borenius on huomauttanut (ks. käsikirj:n ainehistoa), tehty joko ennen tai samaan aikaan kuin lehti on vihkoon käytetty, josta johtuu, että runot ovat vihkoon kirjoitetut varhimmin v. 1798. Tämä tosiasia on ollut pahana loukkauskivenä runojen kotipaikkaa määrättäessä, sillä sitä on täytynyt etsiä, vaikka runon tuntomerkit ovat viitanneet muualle, Oulun läänin rautapitäjistä, koska Törnudd v. 1802 muutti Lohtajalle (ks. Kalev. tois. s. 118). Jonkunlaista epäilystä on sentähden jo J. Krohnissa ollut käsikirjoituksen suhteen (ks. Kalev. tois. e.m.p.), ja Borenius on siinä huomannut yhtäläisyyksiä Porthanin, Gananderin ja Topeliuksen runojen kanssa, mutta ei ole lausunut mitään runojen alkuperästä (ks. käsikirj. esim. ss. 87, 89, 95). Päästäksemme asian perille ovat runot siis otettavat uudistetun tarkastuksen alaisiksi.
Käsikirjoituksessa on neljä vanhaa runoa, n. 11, 13, 14 ja 20, jotka nimenomaan sanotaan olevan Pohjanmaalta, ja yksi, n. 12, joka on Savosta. Tämä vahvistaa sitä, mitä kokoelmasta muuten tiedämme, vaikka savolainen runo keskellä pohjalaisia herättääkin epäilystä, mutta näiden tietojen nojalla ei tietysti voi päättää ovatko runot Törnuddin muistiinpanemat, vai eivät. Uusia tunnusmerkkejä on sentähden etsiminen. Jos tarkemmin luemme käsikirjoitusta, löydämme muotoja, jotka vievät meitä kappaleen matkaa lähemmäksi asian todellista laitaa. Runossa n. 12 Aliter Savon kuuluu s. 21 Hunoata Papiolasta , pitää tietysti olla H. Tapiolasta , runossa n. 18 Tulen Synty s. 32 Opin ainalla panemat , pro: Apin a. p. , runossa n. 20 Tulen Sanat ss. 21 — 2 Emonen enämmän tiesi, Äiti äijemmän tapisi , pro: E. e. t., Ä. ä. tajusi , ja runossa n. 23 Ähkyn Synty s. 6 Kussa kypset kinttahani , pro: K. kyiset k. , ja muita samanlaisia vääriä säkeitä voisi vielä luetella. Mitenkä ovat tällaiset erehdysmuodot selitettävät, jos käsikirjoitus on alkuperäinen, kun vaikeampia sanoja on oikein kirjoitettu, on kysymys, jota tutkija luonnollisesti jää miettimään. Että käsikirjoitus oli kopio ja virheet puhtaaksikirjoittaessa syntyneet, oli minusta niin luonnollista, etten enää voinut siitä ajatuksesta päästä; mutta mistä se oli kopio, ja kuinka sen voisi todistaa, en pitkään aikaan käsittänyt, kunnes eräs sattuma johti minut oikealle tolalle. Tutkiessani Topeliuksen runoja löysin kaksi ennen tuntematonta Gananderin runoa vertaamalla niiden säkeitä Mythologia fennicassa ja Gananderin Yliopiston kirjastossa säilytettävässä käsinkirjoitetussa sanakirjassa oleviin runosäkeihin (ks. Tutkimus Sakari Topelius vanh. runonkeräyksistä, ss. 28-30, Suomi III, 13). Mieleeni juolahti käyttää samaa keinoa näiden runojen selville saamiseksi, eikä minun kauan tarvinnutkaan Gananderin Mythologiaa ja sanakirjaa tarkastaa, ennenkuin huomasin niissä olevan samoja runoja ja säkeitä kuin Törnuddin runoissa. Yhtäläisyydet ovat niin monet ja suuret, että täysin varmasti voi päättää, että Törnuddin vanhat runot, samoinkuin nähtävästi koko käsikirjoitus, ovat kopioita Gananderin runokokoelmista. Osa Gananderin kadonneina pidetyistä runoista on siis pelastunut ikäänkuin sallimuksesta, eikä tarvinne muuta kuin viitata siihen suureen merkitykseen, mikä käsikirjoituksella näin ollen on. Porthanin aikakauden kansanrunoudentutkimus saa valaistusta, jota se niin kipeästi kaipaa, ja runojen kotipaikan määrääminen helpottuu suuresti. Nyt saatamme yksin kielestä päättää, että suurin osa runoja on Rantsilassa tai sen naapuripitäjissä muistiinpantu. Milloin runot ovat kerätyt, emme luonnollisesti voi tarkasti sanoa, mutta kun Ganander v. 1775 nimitettiin Rantsilaan kappalaiseksi, voi tehdä sen todennäköisen johtopäätöksen, että ne ovat 1770-luvulta. V. 1778 oli osa näistä runoista jo joka tapauksessa muistiinkirjoitettu, koska niitä silloin tavataan Porthanilla (ks. alemp. runojen XXXVI:n ja I:n vert.). Kuinka käsikirjoitus joutui Törnuddin haltuun, ja minne se on joutunut, on vaikea arvata. Mahdollista on, että hän sen sai isänsä kautta, joka lähellä Rantsilaa asuen voi ne helposti käsiinsä saada ja lähettää pojallensa niinkuin Sururunotkin (ks. III:tta osaa tässä julkaisussa).