Stuifen: Historiallinen kertomus

Produced by Tapio Riikonen
Historiallinen kertomus
Kirj.
Suomensi A—a.
Helsingissä K. E. Holm'in kustantama. 1883.
Kun nykyaikana kulkee Ulmista rautatietä myöten Schwabin vuorten yli, leviää Filsthaliin komea näköala kaunisten, reheväin kukkuloiden yli, joiden korkeammilta huipuilta joko vanha linnanraunio tahi päivänpaisteessa kimeltelevä valkoinen, pieni kirkontorni ystävällisesti tervehtii matkustajaa; ja kun katse, tarkasteltuaan sileätä Hohenstaufenia, lentää Staufeneckin ja Scharfensteinin kauneihin raunioihin ja viivähtää vuosisata sitte salamaniskusta palaneessa Rechbergerin omassa Hohenrechbergin linnassa, josta kuuluisasta miehestä kuolematon schwabilainen runoilija Uhland lauloi, että hän oli
— — uljas nuorukainen Kauhu kauppa-, matkamiesten —
kun sitte vielä silmämme tarkastelevat ihan linnan läheltä korkeimmalta kukkulalta näkyvää pyhiinvaelluskirkkoa, silloin ne varmaankin hetkiseksi pysähtyvät korkeimpaan huippuun _Stuifeniin, joka, kummallista kyllä, on mitä runsaimman kasvullisuuden keskellä ihan paljas ja tyhjä. Ei ainoakaan ruohonkorsi sitä korista, harmaa rapakivi vaan paistaa sen kyljestä — kylmä, kuollut ruumis keskellä rehevän tuoretta elämää.
Välttämättömästi johtuu matkustajalle, kaikkea tätä katsellessaan, mieleen, että tietysti täytyy tuosta vuorenhuipusta ja sen kolkosta tilasta olla olemassa jokin tarina. Ja niin onkin. — Kun joku aika sitte matkustin jalkaisin noilla tavallaan klassillisilla seuduilla, kysyin sitä Hohenrechbergin pyhiinvaellus-kirkon vieressä asuvalta papilta, ja hän kertoi ystävällisesti tarinan, joka monta miespolvea oli Hohenrechbergissä säilynyt perintönä papilta toiselle. Hän ilahutti minua niin suuresti sen kertomisella, että toivon sillä voivani yhtä paljon ilahuttaa muitakin. Kerron sen siis semmoisena, kuin sen vanhalta herralta kuulin.
Stuifen ei ole aina ollut yhtä paljas ja autio kuin nykyaikana; muinoin olivat sen rinteet vehreiden vainioiden ja tuuheiden hedelmäpuiden peittäminä niinkuin muutkin vuoret ympärillä, ja sen huipulla seisoi komea, monitorninen linna, Stuifenburg, ylhäisen ja rikkaan von Stuifenin kreivillisen suvun, herrojen von Rechbergin ja von Staufenin naapurien kehto. Vuonna 1189, suurimman Hohenstaufi-keisarin Fredrik Punaparran hallitusaikana, eli Stuifenburgissa vanha, kunnioitettava kreivi Ulrik ja hänen poikansa Fredrik isänsä rikkauden ja mahtavuuden ainoana perillisenä, kun elämän ja kuoleman Herra oli kerran katsova otolliseksi kutsua vanhan kreivin toiseen eloon.