Pikku Petra

Kirj.
Barbra Ring
Suomentanut
Kersti Bergroth
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1915.
Tuuli suhisi voimakkaasti pappilan puutarhan kirsikkapuissa. Se pyöri poikki peltojen, niin että vilja huojui pitkinä aaltoina ja loisti kuin keltainen silkki iltapäiväauringon valossa.
Se puhalsi sisään puutarhaan aukenevasta ovesta ja työnsi helakat kotikutoiset oviverhot pullistuneiden purjeiden näköisinä huoneeseen päin, niin että ne jäivät riippumaan kahden keskeltä kirjaillun telttatuolin varaan. Se syöksyi puutarhanpuoleisen huoneen läpi papin työhuoneeseen, jossa se nosti irtonaisia papereita kirjoituspöydältä ja tanssitti ne lattialle.
Koivikossa se heilutteli pitkiä, riippuvia oksia ja taivutti nuorimpien puiden latvoja, ja pitkin maantietä se tuprutteli tomupilviä.
Mutta lammen luona oli tyyntä. Lampi oli siellä, missä koivikko päättyi ja kuusimetsä alkoi.
Sen ympärillä ruoho oli viheriäistä ja tiheää ja mehukasta, silloinkin kun nurmikko muualla oli aivan auringon polttamaa.
Hyönteiset lentelivät ja koskettivat heikoin napsahduksin lammen pintaa muodostaen pyörylöitä veteen. Näytti siltä, kuin olisi sadepisaroita putoillut siihen. Sudenkorennot kiitivät edestakaisin ruohojen ja kortteiden lomitse, ensin nopeasti yhteen suuntaan, -sitten ne tekivät kokokäännöksen ja kiitivät yhtä kiireesti toiseen suuntaan.
Pohjassa oli ruohoa, joka oli sammalen näköistä, lyhyttä, tiheää ja ruskeanviheriäistä. Se oli aivan lähellä pintaa. Mutta eräässä kohden lampi oli musta ja kiiltävän silkin näköinen, siinä, missä se oli syvin, muutamat sanoivat pohjaton.