Tulipunainen neilikka

Pakolaisromaani
Kirj.
Englannin kielestä (»The Scarlet Pimpernel») suomentanut
Armida Enckell
Helsingissä, K. J. Gummerus Osakeyhtiö, 1919.
I. Pariisi syyskuussa 1792. II. »Kalastajalepola» Doverissa. III. Pakolaiset. IV. Salaliitto. V. Marguerite. VI. Keikari v:lta 1792. VII. Salainen pyhäkkö. VIII. Valtuutettu asiamies. IX. Konnantyö. X. Ooppera-aitiossa. XI. Lordi Grenvillen tanssiaiset. XII. Paperilippunen. XIII. Joko — tahi. XIV. Täsmälleen k:lo 1. XV. Epäilyksiä. XVI. Richmond. XVII. Hyvästi. XVIII. Salaperäinen merkki. XIX. Tulipunainen neilikka. XX. Ystävä. XXI. Tuskallinen odotus. XXII. Calais. XXIII. Toiveita. XXIV. Ansa. XXV. Kotka ja kettu. XXVI. Juutalainen. XXVII. Jäljillä. XXVIII. Ukko Blanchard'in tölli. XXIX. Satimessa. XXX. Pursi. XXXI. Pako.
Pariisi syyskuussa 1792.
Kuohuva, kiehuva, nureksiva joukko olentoja, ainoastaan nimellisesti ihmisiä, sillä he näyttävät vain alhaisten himojen, kostonhalun ja vihan kiihoittamilta raakalaisilta.
Aika hiukkasen ennen auringonlaskua ja paikka läntinen katusulku, juuri sama kohta, johon eräs ylpeä tyranni vuosikymmentä myöhemmin pystytti kuolemattoman muistopatsaan kansansa kunniaksi ja oman turhuutensa todistajaksi.
Melkein koko päivän oli giljotiini ollut hirvittävässä toiminnassaan. Kaikki, mistä Ranska menneinä vuosisatoina oli ylpeillyt, vanhat nimet ja sininen veri uhrattiin kansan vapaus- ja veljeyspyyteille. Ihmisteurastus oli päättynyt sinä iltana myöhään, ja kansalla oli vielä paljon muuta mielenkiintoista nähtävää vähää ennen katuporttien yöksi sulkemista.
Väkijoukko kiiruhti Place de la Grèveltä kaikille katusuluille katselemaan mielenkiintoista ja huvittavaa näkyä.
Sitä sai joka päivä nähdä, sillä olivathan nuo ylimykset aikamoisia houkkia! Tietystikin jok'ikinen heistä oli kansan petturi, kaikki suurista miehistä polveutuvat miehet, naiset ja lapset, joiden esivanhemmat aina ristiretkien ajoista asti olivat olleet luomassa Ranskan kunniaa, sen vanhaa aatelistoa . Heidän esivanhempansa olivat sortaneet kansaa, olivat polkeneet sitä hienojen solkikenkiensä tulipunaisilla koroilla. Kansa oli vuorostaan noussut Ranskan hallitsijaksi nöyryyttäen entisiä isäntiään — ei kenkiensä koroilla, sillä siihen aikaan kansa kulki avojaloin, vaan paljon tehokkaammalla välineellä, giljotiinin terällä.