Adolphe: Erään tuntemattoman papereista löydetty tarina

Erään tuntemattoman papereista löydetty tarina
Kirj.
Suomentanut
L. Onerva
Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Kirja,
1920.
Benjamin Constant kuuluu niihin harvinaisiin kirjailijoihin, jotka
yhdellä teoksella luovat itselleen pysyväisen sijan kirjallisuuden
historiassa. Romaani Adolphe on tuon aikoinaan kuuluisan ranskalaisen
poliitikon, puhujan ja sanomalehtimiehen ainoa kaunokirjallinen tuote,
mutta siksi merkittävä, että sen tekijää sen pohjalta voidaan pitää
koko nykyaikaisen psykologisen romaanin kanta-isänä ja uranuurtajana.
Benjamin Constant de Rebecque syntyi Lausannessa v. 1767
protestanttisista ja alkuaan ranskalaisista vanhemmista, joista
Nantes'in ediktin peruutus oli tehnyt sveitsiläisiä. Hänen erinomaiset
hengenlahjansa ilmenivät jo aikaisin, ja isä, Hollannin palveluksessa
oleva upseeri, antoi pojalleen mahdollisimman huolellisen tietopuolisen
kasvatuksen Oxfordin, Erlangenin ja Edinburghin yliopistoissa, johon
viimeksimainittuun hänet lähetettiin jo 13 v:n ikäisenä. Tällöin on
hän jo pikkuvanha maailmanmies, varhaiskehittyneine elämänvaistoineen,
jotka selvästi kuvastavat samaa epävakaista ja puolinaista luonnetta,
joka on hänelle tunnusmerkillinen koko elämän ijän ja jota hän niin
mestarillisesti on kuvannut Adolphessa . Äly ja tunteenherkkyys
on hänessä kehittynyt tuntuvasti tahdon kustannuksella. Häntäkin
painaa tuo monipuolisesti lahjakkaiden henkilöiden tavallinen
kirous: keskityskyvyn puute, joka esiintyy hänessä tarmottomuutena,
herkuttelevana ja samalla epätoivoisena toimettomuutena,
elämäänkyllästymisenä, hienona itse-ivana ja samalla myrskyisenä
alttiutena vaikutelmille, vaihtelun ja nautinnon haluna, rakkauden
janona, jota on mahdoton tyydyttää, herkkähermoisena levottomuutena,
epämääräisenä toiminnanviettinä, jota este kiihoittaa, mutta jonka
menestys kuihduttaa, aiheettomana murhemielenä ja rajattomana
kaipauksena, älyn ja tunteen ainaisena, ratkaisemattomana ristiriitana.
Toisin sanoen: Constant on jo lapsesta pitäen n.s. vuosisadan
sairauden tartuttama. Sisäisen särkyneisyyden ja jäytävän epäilyn
kalvetustauti on tähän aikaan ilmassa, ja korkeimmat kirjalliset
saavutukset 1800-luvun alkupuolella luodaan näissä merkeissä.
Rakkaudella on tietysti tärkeä sijansa tässä maailmantuskaisessa
melankoliassa. Samoin kuin Byron ja Musset, ei Constant'kaan voi elää
naisten kanssa eikä ilman heitä. Hän suhtautuu rakkauteen elähtäneenä
kyynikkona, armottomana, terävänäköisenä havainnoitsijana, mutta
samalla hän on herkistyneessä hellämielisyydessään sen armoilla kuin
lapsi.