Herra Byronin ammatti

Romaani
Kirj.
Tekijän luvalla suomentanut
Väinö Jaakkola
Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1923.
Moncrief House, Panleyn yhteismaa. Oppilaitos säätyläisperheiden poikia
varten, j.n.e.
Panleyn yhteismaa on, Moncrief Housen takaikkunoista katsottuna,
ruohoa, piikkikinsteriä ja vihvilää kasvava maa-alue, joka ulottuu
kauas läntistä taivaanrantaa kohti.
Eräänä kosteana iltapäivänä keväällä oli taivas repaleisten pilvien
täyttämänä, joiden varjot kiitivät yhteismaan yli, ja varjojen välissä
oli valoisampia läikkiä, missä rikkonainen päivänpaiste sai vihreät ja
keltaiset kinsterit kirkkaina loistamaan. Pohjoisessa olevia kukkuloita
tummensi sadekuuro, jonka jäljet par'aikaa kuivuivat koulutalon
liuskekatolta. Se oli nelikulmainen, valkoinen rakennus, entinen
herraskartano. Sen edustalla oli hyvinhoidettu nurmikenttä ja muutamia
leikattuja rautatammia; takana oli neljänneseekkeri maata muurilla
aidattuna poikien käytettäväksi. Yhteismaalla kuljeksijat saattoivat
joinakin aikoina päivästä kuulla äänten hälinää ja juoksentelua
rajamuurin sisäpuolelta. Joskus, kun kuljeksijat olivat itsekin poikia,
kiipesivät he muurin harjalle ja näkivät toisella puolen kappaleen
paljaaksi ja ruskeaksi tallattua tannerta ynnä muutaman neliösylen
laajuisen sementtikentän, joka oli kulunut niin kuoppaiseksi, ettei
se enää kelvannut alkuperäiseen tarkoitukseensa, pallopeliin.
Lisäksi näkyi siellä pitkä vaja, pumppu, lukemattomilla leikatuilla
kirjoituksilla raapusteltu ovi, talon pihapuoli, joka oli paljon
huonommassa kunnossa kuin julkipuoli, sekä viitisenkymmentä poikaa,
joilla oli lyhyet nutut ja leveät, alaskäännetyt kaulukset. Heti
kun nuo puolisataa poikaa huomasivat muurilla nuoren tuntemattoman,
hyökkäsivät he paikalle hurjasti huutaen, syytivät hänelle herjaus- ja
pilkkasanoja ja karkoittivat hänet viskelemällä multakokkareita, kiviä,
leivänpaloja ja mitä heittoaseita sattui käsillä olemaan.
Tänä sateisena kevät-iltapäivänä seisoivat umpivaunut Moncrief
Housen portilla. Valkoiseen kumiviittaan verhoutunut ajuri oli vähän
liikehtimässä äskeisen sadekuuron jälkeen. Sisällä vastaanottohuoneessa
keskusteli tohtori Moncrief arvokkaan, hienosti puetun, noin
kolmenkymmenenviiden vuoden ikäisen naisen kanssa, joka esiintyi
miellyttävästi ja oli kaikissa suhteissa kaunis, lukuunottamatta
kasvojen hipiää, joka ei ollut aivan raikas.