Järjen sanoja sodasta: Englantilaisen "kapinoitsijan" arvostelua

E-text prepared by Tapio Riikonen
Englantilaisen kapinoitsijan arvostelua
Kirj.
Suom. Toivo Wallenius
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1917.
Puhjetkoon europpalainen sota — kenties sota kolmiliiton ja kolmisopimusvaltain välillä, jota niin moni englantilainen ja saksalainen sanomalehtimies ja politikoitsija ajattelee rikollisen kevytmielisesti. Jos taistelijat osoittautuvat tasaväkisiksi, niin se voi ensimmäisten taistelujen jälkeen kyteä edelleen kolmekymmentä vuotta. Minkä verran on Lontoossa tai Manchesterissa tai Chemnitzissä tai Bremenissä tai Milanossa väestöä sen päättyessä?
( The Great Society , kirj. Graham Wallas, kesäk. 1914.)
Nyt on koittanut aika rohkaista mielensä ja ryhtyä puhumaan ja kirjoittamaan sodasta järkevästi. Ensinnä jo sen herättämä kammokin huumasi ajattelevimmat meistä; ja nytkin saattavat ainoastaan ne, jotka eivät ole suoranaisessa kosketuksessa tämän järkyttävän mullistuksen kanssa tai joille se ei ole tuottanut suuria kärsimyksiä, ajatella sitä järkevästi tai kuulla toisten keskustelevan siitä kylmäverisesti. Mitä ajattelemattomiin tulee, niin en uskaltaisi edes vihjatakaan sellaista, että he olivat alkuviikkoina säikähtyneet aivan suunniltaan; sillä tiedän liiankin hyvin, ettei brittiläinen siviilihenkilö salli epäiltävän ehdotonta rohkeuttaan: vain kokeneille sotilaille ja muukalaisille on heikkoutta todistava pelko luvallinen. Mutta varmasti he olivat — sanoisinko: hiukan kuohuksissa? He tunsivat tuona juhlallisena hetkenä, että Englanti oli hukassa, jos yksi ainoa petturi heidän keskuudessaan päästäisi kaiken maailman kuuluville totuuden jostakin asiasta. Minulle se oli vaarallista aikaa. Minä en pidä hevillä kieltäni kurissa: ja synnynnäinen draamallinen taipumukseni ja näytelmäkirjailijan ammattitottumus estävät minua tarkastelemasta asiaa yksipuolisesti, vaikka mukavimpana tuloksena kaikinpuolisesta tarkastelusta onkin joutuisa lynkkaus . Sitä paitsi aion siihen asti, kunnes home-rule herää nykyisestä valekuolleisuudestaan, säilyttää irlantilais-oikeuteni arvostella Englantia jossain määrin syrjäisenä kuin muukalainen ja hiukan pahanilkisen halukkaana riistämään siltä omahyväisyyden. Lordi Kitchener teki tuonoin erehdyksen nuhdellessaan irlantilaisia vapaaehtoisia siitä, etteivät nämä rientäneet ripeämmin puolustamaan maatansa . Toistaiseksi he eivät tunne sitä vielä maaksensa. Hänen olisi pitänyt pyytää, että he saapuisivat kuten ennenkin auttamaan vanhaa Englanti raukkaa kovassa kamppailussa. Silloin hän olisi puhunut oikein.