Kuningas Eerik ja lainsuojattomat: Historiallinen romaani. Edellinen osa

Historiallinen romaani
Kirj.
Suomentanut
Maija Halonen
Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Otava,
1915.
Själlannin koillisella rannikolla, noin puoli peninkulmaa
Gilleleijestä, on Sjöborgin kylä. Usein sattuu täällä lapion- ja
aurankärki kilahtamaan vanhojen rakennusten peruskiviin, ja täällä
näkee jätteitä kivitetyistä kaupunginkaduista, joiden nimiä ei
kukaan enää muista, ja joilla nyt vilja itää ja karja käyskentelee
laitumella. Vielä kolmannentoista vuosisadan loppupuolella oli
täällä pieni kauppakaupunki, joka oli rakennettu ikivanhan Sjöborgin
raunioille. Mäen töyrällä, melkein umpeen kasvaneen Sjöborgjärven
kaislikossa, on vielä maassa jätteitä ikivanhoista harmaakivimuureista.
Täällä oli ennen vahva ja hyvin varustettu Sjöborgin linna, missä
kolmannellatoista ja neljännellätoista vuosisadalla säilytettiin kaikki
tärkeät valtiovangit. Sitä kohtaa, mille linna oli rakennettu, ympäröi
siihen aikaan järvi joka puolelta, muodostaen siten luonnolliset
varustukset, joten kaivetut linnanhaudat olivat tarpeettomat. Linnaa
ympäröivät maavallitukset; se oli rakennettu suurista, louhituista
harmaakivistä ja varustettu vahvalla neliskulmaisella tornilla, missä
vaarallisimmat valtiovangit säilytettiin. Syvässä tornikellarissa oli
ilma ummehtunutta ja pilaantunutta, eikä sinne tunkeutunut ainoatakaan
valonsädettä; mutta tornin ylin vankilahuone sai ilmaa ja valoa
pienestä, pyöreästä ristikko-ikkunasta, joka oli kahdeksantoista
kyynärän korkeudella maasta. Tässä ylimmässä tornihuoneessa vartioitiin
vielä vuoden 1295 loppupuolella Stig-marskin liittoutuneisiin kuuluvaa
huomattavimpaa osanottajaa: mahtavaa ja levotonta arkkipiispa Jens
Grandia. Hänet oli vangittu kuningas Eerik Menvedin alaikäisenä ollessa
osallisuudesta Eerik Silmänräpyttäjän murhaan, sekä lainsuojattomien
kuninkaanmurhaajien suojaamisesta.
Sillä aikaa kun Tanskan lähettiläät pidätettiin paavillisessa hovissa
laajojen tutkimuksien ja hämärien tekosyiden nojalla, oli Tanskaan
lähetetty paavillinen nuntius, arkkirovasti Isarnus, uhkaamaan Tanskan
nuorta kuningasta ehdottomalla pannaanjulistuksella ja interdektillä,
ellei hän viipymättä vapauttaisi arkkipiispaa. Viekas arkkirovasti ei
tuonut paavilta kuninkaalle minkäänlaista kirjallista sanaa dispensista
ja naimasuostumuksesta; mutta suullisesti hän puhui siitä hyvin
kierrellen, ja oli jotensakin selvää, että tahdottiin käyttää hyväksi
kuninkaan kiihkeyttä tässä sydänasiassa, saamalla hänet mukautumaan
paavilliseen mahtisanaan sekä vapauttamaan Sjöborgin hengellisen valtio
vangin.