Avojalka

Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Berthold Auerbach
K. E. Holm, Helsinki, 1876.
1. Lapset kolkuttavat ovelle. 2. Kaukainen sielu. 3. Puusta synnyintalon luona. 4. Avaudu! 5. Selja-aholla. 6. Mökin-eukko. 7. Laupias sisar. 8. Säkki ja kirves. 9. Kuokka-vieras. 10. Yksi ainoa tanssi vaan. 11. Niinkuin laulussa sanotaan. 12. Hän on tullut. 13. Äidin sydämmestä. 14. Ratsumies. 15. Sidottu ja päästetty. 16. Helkkyhepo. 17. Vuorten ja laaksojen poikki. 18. Ensimmäinen takkavalkea. 19. Salaisia aarteita. 20. Perheen keskuudessa.
1. Lapset kolkuttavat ovelle.
Aamulla varhain syksyn sumussa kulkee kaksi lasta, poika ja tyttö, kumpikin noin kuuden tai seitsemän vuoden iässä, käsitysten puistontietä myöten kylästä ulos. Tytöllä, joka nähtävästi on iältään vanhempi, on taulu, kirjoja ja vihkoja kainalossa; poika kantaa samoja kapineita avonaisessa, harmaasta palttinasta tehdyssä, laukussa, joka riippuu hänen olkansa yli. Tytöllä on päässä valkoisesta kilpikankaasta tehty päähine, joka ulottuu otsalle saakka ja sillä tavoin vain tarkemmin näyttää mykevän otsan kaarituksen; poika on paljain päin. Heidän astuessaan eivät kuulu kuin toisen askeleet, sillä pojalla on kovat kengät jaloissa, vaan tyttö on avojaloin. Missä tie sallii, kulkevat lapset vierekkäin; mutta kun polku käy kapeaksi, niin astuu tyttö aina edeltä.
Pensaiden kellastuneita lehtiä peittää valkoinen huurre, ja pihlaja sekä kuusainmarjat ja erittäinkin pystypäät orjantappurat alastomilla oksilla ovat kuin hopeoituja. Varpuset sirkuttelevat pensastossa ja lasten lähetessä pyrähtelevät säikähtyneinä lentoon joukottain, vaan laskeuvat jälleen lähelle heitä, kunnes uudestaan säpsähtävät ja lentävät vihdoin puistoon, istautuen siellä omenapuuhun, niin että lehdet rapisten putoilevat maahan. Harakka lentää kapsahtaa tieltä ja kiitää suureen metsä-pääronapuuhun, jossa varikset istua kököttelevät; jotakin harakka heille lie virkkanut, sillä varikset pyrähtävät ilmaan, liihoittelevat puun ympäri, kunnes vanha varis laskeutuu ylimmäisen, heiluvan latvan nenään, ja muutkin löytävät alemmilla oksilla sopivat paikat katsellaksensa: hauskahan tuota olisi tietääkin, miksi lapset koulukapineineen ovat lähteneet kiertoteille ja kulkevat kylästä ulos; korppi se oikein vakojana lentää lepsuttaa edeltä ja istautuu latvotun salavan oksalle lammikon rannalla. Mutta lapset ne kulkevat hiljalleen tietänsä, kunnes ennättävät lammikon rannalla kasvavain leppäpuiden kohdalla maantielle, ja kulkevat sitten tien poikki toisella puolella olevan matalan tuvan eteen. Tuvan ovi on kiinni ja lapset, seisahtuen, napauttavat hiljaa siihen. Tyttö huudahtaa rohkeasti: isä! äiti! ja verkalleen ääntää poikakin: isä! äiti! Tyttö ottaa kiinni, härmäisestä ovenrampista ja painaa sitä hiljaa: oven laudat narahtavat, tyttö kuuntelee, mutta turhaan, ja nyt uskaltaa hän ruveta nopeammin kolisuttamaan ramppia, mutta äänet vaikenevat autiossa eteisessä; ihmisääntä ei kuulu sisästä, ja asettaen suunsa ovenraolle huutaa poika; isä! äiti! Hän katsahtaa kysyväisenä sisareensa; hänen henkäyksensä ovelle on muuttunut härmäksi sekin.