Vuosisatojen perintö 2 / Murrosaikana

Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe.
Ensimmäisen kerran julkaissut Werner Söderström 1902.
I Luku.
Siemen tuuleen.
Kun Venäjä ja Ruotsi suuren pohjoismaiden sodan jälkeen sovittelivat rauhaa, vaati ensinmainittu itselleen osan Suomea Kymijoesta pohjoiseen päin Lappeenrantaa myöten, niin että osa Saimaata olisi joutunut Venäjälle. Myöhemmin vedettiin raja kuitenkin Vehkalahden kirkon itäitse peninkulman matka pitkin rannikkoa Vilajokeen, josta se kolme peninkulmaa Viipurista kääntyi luoteeseen ja pohjoiseen Kirvun ja Kaukolan pitäjiin. Tätä valtiorajaa varten oli Vilajoesta hakattu metsän läpi leveä katu, lähtökohta merkittynä kivipyykillä, jonka keskustaan oli pystytetty puinen paalu. Puoli peninkulmaa siitä itäänpäin sijaitsi Vilajoen kylä samannimisen virran rannalla. Sinne oli rakennettu uusia mökkejä venäläiselle rajavartiastolle, ja niiden yli kohosi ruununmakasiineja, joiden tavaroita tänne sijoitetut vartioitsivat. Enemmistö kylän varsinaista väestöä oli kuitenkin suomalaisia, ja aluksi he kauhulla; näkivät kylässään noita entisiä vihollisia. Isonvihan hirveät julmuudet olivat siksi syvästi juurtuneet väestön muistiin, että kyllä oli vielä 1809 tarpeen Aleksanteri I:sen laupiaat sanat mielten rauhoittamiseksi. Mutta kaikesta huolimatta ei Vilajoen väestöstä elämä 1741 tuntunut rasittavammalta kuin monessa paikoin ruotsalaisessa Suomessa. Lahjoitusmaiden talonpoikain valitukset muissa pitäjissä tunkivat kyllä tännekin, ja olihan täälläkin sama kohtalo varrottavana, mutta toistaiseksi oli elämä hiljaista. Majoituksestakin sovittiin kutakuinkin. Olihan nyt rauha molemmin puolin rajaa, ja suomalaiset lapset saivat helposti ystäviä venäläisistä sotamiehistä, jotka omista kodeistansa kaukana, mielellään ja suopeasti nostivat pienokaisia satulaan, leikkasivat heille paperihevosia, nukkeja ja ajopeliä ja jakelivat heille limpuistaan, joihin ei koskaan ollut sekotettu pettua. Asukkaat näkivät vieraiden sotamiesten joka päivä nöyrästi ja hartaasti seisovan pirtin seinällä riippuvan pyhimyskuvan edessä ristinmerkkiä tehden ja rukoillen, ja ymmärrettiinhän silloin, että hekin olivat kristityitä ja palvelivat samaa Jumalaa kuin kansa Suomessakin, vaikka muodot olivat erilaisia. Syvästi koskivat suomalaisiin sotamiehen kärsimykset kovien päällikköjen kourissa. Myötätuntoisuus synnytti hyväntahtoisuutta, ja yhteinen oli kaikilla se kokemus, että maailmassa pienet ovat alttiit suurten mielivallalle ja sorrolle.