Henkisotilaan kertomuksia: Kustaa Adolfin historian tapauksista

Produced by Tapio Riikonen
Kustaa Adolfin historian tapauksista
Kirjoittanut
Suomentanut
Otava, Helsinki, 1909.
Johdanto. Henkisotilaasta sananen. 1. Juhana herttuan airut. 2. Ebba neiti. 3. Kuninkaan kosintamatka. 4. Riian ketjukuula. 5. Viimeinen herttua. 6. Voittoratsastus Preussin halki 1626. 7. Kuninkaallinen lahja. 8. Puolalainen ruhtinatar. 9. Salaliitto Braunsbergissä. 10. Jesuiitan miina. 11. Tanskan prinssin nauharuusu. 12. Neuenburgin kummitus. 13. Wollinin leopardit. 14. Quint von der Bruce. 15. Morsiamen sormus. 16. Kustaa Hornin hairahdus. Viiteselitykset.
Henkisotilaasta sananen.
Mälarin muutaman läntisimmän lahden rannalla sijaitsee vanha, nyttemmin puoleksi unhotettu linna, — Akseli Oxenstjernan rakennuttama Tidö . Äskettäin, ennenkuin tila oli viimeisen kerran myyty, oli se runsaine erilaatuisine kokoelmineen muinaisten päivien muistomerkkien kätketty museo, erittäinkin sen ajan, jota me pidämme Ruotsin kunniakkaimpana — Kustaa II Adolfin. Silloinen omistaja oli linnan laitattanut alkuperäiseen kuntoonsa, ja huoneet olivat suurimmaksi osaksi kalustetut samoilla huonekaluilla kuin suuren valtiokanslerin aikaan. Tässä linnassa saattoi myös unelmiensa siivin kiitää pois hetken hyörinästä ja kotiutua mainittuun aikaan, joka, vaikka se monessa suhteessa olikin raaka ja sievistymätön, kuitenkin yhdessä suhteessa saavuttaa kaikkien aikojen ihailun, siinä nimittäin, että silloin voitiin uhrata henki aatteen puolesta.
Ja astuessaan sisään kaunisrakenteisesta portista ja nähdessään edessään linnanpihan, takalistolla korkeat linnanportaat, jotka seitsemännentoista vuosisadan tapaan olivat koristetut suurilla kiveen hakatuilla kiemuroilla ja irrallisilla kartiopatsailla — joutui tunnelman valtaan, joka teki mielen herkäksi niille kuville, joita suuri rakennus herätti jokaisella askeleella. Tunsi nykyisestä elämästä siirtyvänsä siihen, jota elettiin parisen vuosisataa takaperin, muistot hahmottuivat ja elpyivät eloon, luuli näkevänsä varjojen vaeltavan edes ja takaisin, luuli kuulevansa ääniä ja puhetta, vaikka asumattomassa linnassa oli niin hiljaista kuin haudassa.