Käy laatuun

E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Suomentanut ja johdannolla varustanut
Alku Siikaniemi
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, 1919.
Muistojen Porvoossa tapaamme Runebergin kodissa, hänen puolisonsa työhuoneen seinällä, suuren himmeän kuvan, josta katsojaan iskeytyy kaksi läpitunkevaa ruskeaa silmää, kaarevan otsan alta, tummantuuheasta kiharametsästä. Ollen kodin harvoja maalattuja muotokuvia — nerokkaan C.J.L. Almqvistin todella elävä taulu , käyttääksemme erästä kirjailijan sanontatapaa — tämä on todistuksena siitä mielenkiinnosta, millä Suomen runoruhtinas seurasi silloisen Ruotsin nerollisimman kirjailijan tuotantoa. Runebergin muutenkin Almqvistia ihaileva arvostelu lienee riittävänä syynä suomenkieliselle yleisölle esittää tätä kuuluisaa henkilöä, joka toisestakin syystä, kaunokirjallisen kiistailun johdosta nerokkaan J.V. Snellmanin kanssa, on ansainnut huomiota Suomen sivistyshistoriassa.
Kun Ranskasta lähteneen valistuskauden vaikutus Ruotsin kirjallisuuteen Kustaa III:n, nerokuninkaan, aikana oli saavuttanut huippunsa hovipiirin hienostuneissa runoilijoissa, alkoi 1800-luvun alkupuolella jyrkkä vastavaikutus tätä kylmän järjen ja siron ulkomuodon runoutta vastaan, vaatien tunteen hehkulle ja mielikuvituksen lennolle liikuntavapautta runouden taikatarhoissa. Ensimäinen sysäys tuli Saksan romanttisesta suunnasta, ja pian syttyi Ruotsissa ilmisota akateemisen eli järkeilevän ja fosforistisen eli uusromanttisen koulun välillä. Tänä Ruotsin runouden kultakautena esiintyivät sen parhaimmat nerot, kuten Tegnér, Geijer, Atterbom, Franzén, Wallin , kyntäen kukin syvät vakonsa Ruotsin sivistyselämään, samaan aikaan kun Suomi, Venäjään liittyneenä, alkoi hapuilla epävakain askelin omintakeista tulevaisuutta kohti.
1830-luvulla Ruotsin kirjalliset olot soluivat uuteen uomaan, porvarillisen liberalismin eli yhteiskunnallisen vapaamielisyyden väljemmille vesille. Vanhat ihanteet leijailivat liiaksi pilvien tasalla, sanottiin; siksi oli palattava jälleen tukevalle maankamaralle, oli lähdettävä todellisuuden arkipiiristä ja siihen sovellettava elämänihanteet. Kaunokirjallisuuskin muutti muotoa: helkkyvien runojen tilalle astui suorasanainen romaani ja novelli, joka nimenomaan, kuten Fredrika Bremerillä, tahtoi esittää Arkielämän kuvauksia (Teckningar ur hvardagslifvet) taikka kaunokirjalliseen muotoon siirtää ajassa liikkuvat uskonnolliset ja yhteiskunnalliset uudistusvirtaukset. Jälkimäiseen suuntaan kääntyi myös Bremer, saattaen Hertha-teoksellaan naiskysymyksen kiivaan pohdinnan alaiseksi. Mutta etenkin Carl Jonas Love Almqvist on mainittava neron säkenöivällä voimalla esiinryntäävänä uudistuskirjailijana, samalla kun hänet runoilijana subjektiivisen, tunnehehkuisen ja fantasiakylläisen kirjoituslaatunsa tähden voidaan lukea edellisen uusromantiikan tyypillisimmäksi jatkajaksi.