Mistä tulen, mihin menen?

language: Finnish
Johdantoa salaisiin tieteihin
Kirj.
Toht. CARL du PREL
Suomentanut
S. Maria Grönstrand
Helsingissä, Kirjapainoyhtiö Valo, 1905.
Mistä tulen, minne menen? Vieraskielisiä sanoja. Viitteet.
Missä suhteessa ihminen on arvoitus? Ainakin siinä määrin, että fysiologia ja fysiologinen sielutiede vielä ovat keskeneräisiä tieteitä. Mutta me emme tule tässä puhumaan niin paljon siitä, vaan toisesta kysymyksestä, joka kuitenkin jäisi jäljelle, vaikka nämäkin tieteet olisivat jo päätetyt. Olisipa erittäin mieltä kiinnittävää, jos nyt jo tarkalleen tietäisimme, mitä ihminen fyysisessä suhteessa on; mutta sittenkään emme olisi selvillä pääkysymyksistä: mistä me tulemme? mitä varten elämme? kuhun menemme?
Saattaisi tosin sanoa — ja usea sanookin — ettei näitä kysymyksiä yleensä ole olemassa, mutta seuraavasta käy selville, että ne epäilemättä ovat. Ja jos ne kerran ovat olemassa, vaativat ne välttämättömästi ratkaisuaan ja useammastakin syystä, joista yksistään jo meidän itsekkyytemme pitäisi kehoittaa meitä miettimään tilaamme. Täytyy sitäpaitsi pitää tieteellisenä häpeänä sitä seikkaa, ettei ihminen, joka kuitenkin on tämän maallisen luomakunnan huippu, edes ole päässyt selville omasta itsestään. Meillä on, mitä eläimillä ei ole — itsetajunta. Mutta siitä meidän ei kannata paljoa kerskailla niin kauvan kuin oma olemassaolomme on meille arvoitus.
Mutta mistä se johtuu, että meidän tajuntamme on liian heikko valo valaisemaan olemisemme arvoitusta? Voidaksemme vastata tähän kysymykseen, täytyy meidän palata olemisemme alkusyyhyn; mutta silloinpa seisommekin kohta kolmen jyrkästi vastakkaisen näkökannan edessä: materialistisen, panteistisen ja mystillisen.
Materialistisen käsityksen mukaan alkaa meidän olemisemme syntyessä ja on meidän tajuntamme heikko valovoima siis biologisesti ja fysiologisesti selitettävä. Maallinen, kuollut ja sokea aine kehittyy muka aivan itsestään — elkäähän kysykö: kuinka? — aina käsitykseen ja tajuntaan saakka, kohoten yhä biologisessa muodostumisessa; mutta tähän päivään saakka saavutettu kehitysmäärä ei riitä vielä selittämään ihmisolennon arvoitusta. Panteistinen käsitys antaa meidän syntyä metafyysillisestä maailmanaineksesta, joka tosin myöskin on sokea, mutta jolla kuitenkin on tarvetta oppia tuntemaan itsensä ja panee tätä tarkoitusta varten maailman luomisen toimeen. Tämä Jumalan itsehuomio saavuttaa nykyään korkeimman asteensa ihmisaivoissa, mutta paha vain osoittautuu valo vielä liian vähäiseksi. Toisin mystillinen näkökanta! Tämän mukaan ei syntymä ole meidän olemisemme alku, vaan olemme me ennen tätä maallista elämää viettäneet aivan toista individualista elämää, jonka kuitenkin syntymässä unohdamme. Siten olisi itsetietoisuutemme heikkous selitettävissä sen heikontumisen kautta meidän syntymähetkellämme.