Pikku herttua eli Rikhard Pelkäämätön

E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
eli
Kirj.
Suomentanut
Uuno Helve
Porvoossa, Werner Söderström, 1897.
Ensimmäinen luku.
Eräänä kirkkaana syyspäivänä, ajassa takaperin aina vuoteen 943, oli Bayeuxin linnassa Normandiassa kova kiire ja hälinä.
Sali oli suuri ja matala. Sen kaareva katto lepäsi lyhyiden, paksujen patsaiden kannattamana, melkein kuin salapyhäkkö jossain vanhassa tuomiokirkossa. Muurit olivat paksut ja lasittomat ikkunat tuiki pienet sekä kiinnitetyt niin syvälle muuriin, että ikkunakomero oli tarpeeksi leveä estääkseen sadetta huoneesen tunkeutumasta. Ja jospa sitä olisi sisään tunkeutunutkin, ei siellä ollut mitään, joka olisi voinut turmeltua, sillä seinät olivat karkeaksi hakatusta kivestä ja lattia tiilestä. Tämän ison, pimeän huoneen molemmissa päissä paloi suuri tuli, mutta mahtavan tulisijan päällä ei ollut savutorvea. Siksi kierteli savu hitaasti ympäriinsä kaarevan katon alla paksuina valkoisina pilvinä, kasvattaen yhä nokikerrosta, mikä teki salin entistään pimeämmäksi.
Salin alapäässä palava tuli oli paljoa suurempi ja kuumempi kuin toinen. Sen lieskassa riippui isoja mustia kattiloita ja ympärillä askaroitsi palvelijoita, miehiä ja naisia. Heidän poskensa hohtivat punaisina ja paljaat käsivarret olivat nokiset, kun he siinä häärivät pitkine rautakoukkuineen, saviastioineen ja pannuineen. Salin yläpäässä, joka oli kolmea askelmaa korkeammalla muuta lattiaa, toimielivat toiset palvelijat. Kaksi nuorta tyttöä ripotteli lattialle tuoreita kuusenhavuja. Miehet laativat karkeista laudoista kannatinliepojen päälle pitkää pöytää. Tälle järjestivät he sitte hopeamaljoja, juomasarvia ja puulautasia.
Useimpia vieraita varten pantiin penkit, mutta ihan pöydän edessä, kunniapaikalla, komeili korkea tuoli. Sen karkeihin ristijalkoihin ja käsinojiin oli taidokkaasti leikelty leijonan päitä ja jalkoja. Tuolin edessä oli puiseva puujakkara ja samalla kohdalla pöydällä seisoa sojotti suuri hopeakolpakko. Tämä oli kerrassaan sirompaa tekoa kuin muut, runsaasti somisteltu kaikenmoisilla kuvioilla, niinkuin viinirypäleillä ja lehdillä sekä pikkuisilla viininjumalan seuraajilla eli pukinkoipisilla pojilla. Jos se olisi voinut kertoa historiansa, olisi se varmaan ollut merkillinen. Malja oli näet tehty aikoja sitte vanhaan roomalaisten aikaan ja muuan pohjoismaalainen merirosvo oli tuonut sen ryöstösaaliinaan Italiasta.