Ennen päivänkoittoa

language: Finnish
Kirj.
Clara Viebig
Saksankielestä ( Vor Tau und Tag ) suomentanut
Toivo A. Kukkonen
Kariston romaanisarja 5
Hämeenlinna, Arvi A. Karisto Oy, 1922.
Jo viikon päivät he olivat asuneet vastapäätä toisiansa saman kapean kyläkadun varrella.
He eivät kiinnittäneet kovin paljon huomiota toisiinsa. Aamuisin tohtori Dorn lojui akkunassaan ja tarkasteli naista hänen nopeasti kulkiessaan katua pitkin. Tämän solakan vartalon ja lujan niskan hän kylläkin huomasi — mutta siinäpä olikin kaikki. Häntä puhuttelemaan ei miehellä ollut ollenkaan halua; mitäpä tekemistä hänellä olisikaan ollut naisten kanssa? Lyhyen loma-aikansa hän halusi nauttia rauhassa eikä näytellä kavaljeeria. Mitä varten? Ainahan elämässä täytyy kysyä: Mitä varten? Jos tuo nainen ei olisi ihastuttava, niin hän pian kyllästyisi häneen; jos tuo taas olisi liian suloinen, saattaisi hän lopuksi aivan rakastua häneen. Se ei olisi ollenkaan mahdotonta tällaisessa yksinäisyydessä. Mitä varten sitten kumpikaan olisi tarpeellista?
Tohtori Dorn vihelteli hiljakseen ja tarkasteli miettivästi sormessaan olevaa kultaista kihlasormusta; ei, ei hän rakastanut morsiantaan, jonka kohtalo oli ikäänkuin työntänyt hänen syliinsä! Mutta siitä huolimatta teko oli järkevä; nuoresta terveestä tytöstä tulisi hyvä äiti hänen lapsilleen, ja niitä heillä olisi kerran koko joukko, vankkoja, terveitä lapsia, eikä tavallisia heikkoja lemmenhuumauksesta syntyneitä; niistä kehittyisi normaali-ihmisiä järkevästi ja huolellisesti kasvatettuina. Tämän lisäksi neiti Anna Broker oli varakas, ja hän tarvitsi rahaa. Hän tiesi kokemuksestaan mitä merkitsee, että kaikessa täytyy ottaa raha-asiat lukuun, sillä hän itse oli sellaisissa oloissa kasvanut; filosofia ei ole mikään leipäaine eikä yliopiston yksityisdosentin virka mikään lihava paikka. Sinun täytyy naida varakas tyttö , olivat hänen vanhempansa sanoneet; he itse olivat jo kuolleet, mutta heidän neuvonsa oli jäänyt eloon.
Nyt hän siis aikoi mennä naimisiin rikkaan tytön kanssa — sehän oli itsestään selvä asia — mutta hänen täytyi vielä vähän odottaa, vähän vain. Häntä kammottivat toisinaan morsiamensa somat nukenkasvot; ne hän on sitten näkevä koko ikänsä rinnallaan, päivisin pöydässään, öisin nukkuessaan vierellään. Tosinhan sellaiseen kyllä tottuu vähitellen. Mutta silti oli tämä yksin vietetty viikko syrjäisessä vuoristokylässä tuntunut hänestä todelliselta helpotukselta.