Kirkkotie

Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Cornelia Lewetzow
Suomennos.
Helsingissä 1886. G. W. Edlund, kustantaja. J. Simeliuksen perillisten kirjapainossa Helsingissä.
Kookas, voimakas, nuori mies astui vakavin askelin pitkin pientä polkua, joka kierrellen halkaisi viljavainioita. Hänen pukunsa oli maalainen, mutta kuitenkin kaunis, kasvonsa vilpittömät, niissä kuvautui älyä ja hyväsydämmisyyttä ja ryhtinsä ilmaisi pontevuutta ja vireyttä. Aika ajoin pysähtyi hän katsellen ympärilleen.
Tämähän on jotensakin kaunista , arveli hän, mutta aivan liian lakeata ja sitäpaitse vesiä puuttuu; ja mitä ovat nämä vainiot omiini verrattuina! Entä nuo kurjat mökit tien varrella! onpa häpeällistä, että ihmisten täytyy asua tuollaisissa turmiollisissa loukoissa.
Polku loppui kuusistoon; hän katsahti kelloansa ja kulki eteenpäin.
Korkeat yhtäläiset puun-rungot seisoivat tiheissä riveissä, himmeä valo levisi niiden väliin ja kummallinen hiljaisuus vallitsi vanhassa kuusistossa, ikäänkuin se olisi odottanut jotakin. Kaukana puiden välissä siinsi auringon valaisemina lehmuksia, kastanja- ja sarapuita. Metsä loppui maantien varrella, ja toisella puolen sitä alkoi suuri puutarha, jonka varjoiset puut levittelivät oksansa tien yli.
Köyhä, vanha vaimo avasi puutarhan portin. Kiitoksia tästä kerrasta , huusi hän puutarhaan päin ja mennä linkutti sitten pois vasu kädessä sakarasauvansa nojassa.
Kuinka paljon annoit hänelle , kuului terävä ääni aidan takaa — olen varma että annoit hänelle enemmän kuin hän tavallisesti saa. — Se on tietysti oma asiasi, Maria, mutta sinun asemassasi olisin varovaisempi. Kymmenen äyriä sinne, kymmenen äyriä tänne, siitä tulee viimein koko summa. Varmaan et antanut vähempää .
Kaisu-raukka on ollut sairaana, täti! Ääni oli lempeä ja heleä ja kuului puolustavalta.