Rameaun veljenpoika: Filosofinen vuorokeskustelu

Produced by Juha Kiuru
Filosofinen keskustelu
Kirj.
Suomentanut ja johdannolla varustanut
Edvin Hagfors
Arvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1921.
Johdanto.
Jos koettaisi yhteen sanaan mahduttaa sen, mikä oli ominaisinta Diderotin henkiselle ihmiselle, niin tuskinpa voisi keksiä sattuvampaa ja tyhjentävämpää sanaa kuin on Voltairen hänestä käyttämä nimitys: Le Pantophile , kaiken rakastaja tahi harrastaja. Diderot, jos kukaan, olisi saattanut itsestään täydellä oikeudella sanoa: nihil humani a me alienum puto , en pidä mitään inhimillistä itselleni vieraana. Harvinainen henkinen pirteys ja liikkuvaisuus, harrastusten monipuolisuus ja laajuus se meistä juuri on hänen keskeisin ominaisuutensa, sitä me hänessä eniten ihmettelemme katsellessamme hänen elämäntyötänsä yhtenä kokonaisuutena. Hänet oli varmaankin kaitselmus ennakolta määrännyt ensyklopedian päätoimittajaksi, sillä hän oli todellakin ensyklopedinen henki. Ja tuskin vähemmin ihmetyttää hänen kerrassaan tulviva tuotteliaisuutensa, se tuokiosepittäjänomainen helppous, jolla hänen ajatuksensa työskenteli ja hänen kynänsä kiinnitti ajatukset paperille, hänen tavaton työkykynsä, se tarmo ja sitkeys, jolla hän, ulkonaisista vastuksista ja vaikeuksista lannistumatta, uskollisesti suoritti loppuun aloittamansa suurtyön.
Viimeksimainittu avu oli hänellä varmaankin perittyä rotuominaisuutta. Hän oli näet langreslaista, kunnollisuudestaan ja työteliäisyydestään tunnettua käsityöläissukua. Hän syntyi veitsisepän poikana vuonna 1713. Käytyään kotikaupunkinsa jesuiittakoulun, siirtyi hän Pariisiin opintojansa jatkamaan. Ensin oli hänen määrä antautua papin uralle, mutta kun jumaluusopilliset opinnot eivät hänen mieltään kiinnittäneet, piti hänen, lukiokurssin päätettyään, opiskella lakitiedettä. Mutta ei lakimiehenkään toimi häntä miellyttänyt, eikä hänellä yleensä ollut halua minkään määrätyn ammatin valitsemiseen, työskentelynsä rajoittamiseen millekään erikoisalalle. Hän rakasti opinnoita, eikä muuta pyytänyt kuin saada laajentaa ja kartuttaa tietojansa. Vapaaseen monipuolisten tietojen hankkimiseen kirjoista, mutta varsinkin elävästä elämästä käyttikin hän sitten kymmenkunnan vuotta, hankkien niukan toimeentulonsa yksityistunneilla, lyhemmän aikaa kotiopettajan toimella, mitä kirjavimmilla kirjallisilla tilapäistöillä, kustantajille suorittamillaan käännöksillä ja — keinotteluillakin. Käännöksistä on huomattavin englantilaisen Shaftesburyn v. 1699 julkaiseman moralifilosofisen tutkielman ranskannos. Vähitellen sai kuitenkin hänen kirjallinen tuotantonsa yhä selvemmän omintakeisuuden leiman. Filosofia keskitti hänen harrastuksensa yhä enemmän puoleensa. Hän julkaisi tutkielmat Pensées philosophiques (Filosofisia mietteitä) ja Lettre sur les aveugles (Kirje sokeista). Näissä lausumiensa, vaarallisina pidettyjen uskonnollis-siveellisten mielipiteiden vuoksi suljettiin hänet muutamiksi kuukausiksi Vincennesin linnaan. Sieltä päästyään hän tyynesti jatkoi siitä mihin oli lopettanut, julkaisten v. 1751 tutkielman Lettre sur les sourds-muets (Kirje kuuromykistä).