Entisyyden varjo

Kirj.
E. M. Hull
Alpo Kupiainen
Naisten romaaneja 43
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Oy, 1925.
Jokohaman satamassa keinui keulasta perään saakka kirkkaasti valaistu amerikkalainen huvipursi. Sen ja rannan välillä kimalteli täyden kuun välke vedenpinnalla, hipoen mustien, leveiden rantaportaiden askelmia. Itäisen yön viehätysvoima ja kuutamo loivat yhdessä tenhoista hohdetta näyttämölle, joka päivisin on meluisa ja räikeän kirjava, ja lukemattomat värilliset lyhdyt, joita tuikki pitkin laituripatoa ja rantakallioita, muuttivat jaappanilaisen kaupungin tarumaaksi.
Yö oli lämmin ja tyyni; meren pinnalla liikkui vain vähäisiä kareita. Lahti oli täynnä aluksia — postihöyryjä, rahtilaivoja ja huvipursia, jotka verkalleen kääntyivät vuoroveden mukaan, sekä sinne tänne kiitäviä ja sekavasti pujottelehtivia sampaneja ja moottoriveneitä.
Huvipurren kannella lojui kolme miestä pitkillä lepotuoleilla. Jermyn Atherton, purren omistaja ja miljoonamies, pitkä, laiha amerikkalainen, jonka teräväpiirteiset, älykkäät kasvot näyttivät erittäin nuorekkailta tiheän, lyhyeksi leikatun, raudanharmaan tukan reunustamina, nousi istumaan tuoliinsa sytyttääkseen uuden sikaarin ja kääntyi sitten oikealla puolellaan olevan miehen puoleen. »Lienen pannut Jaappanin kaikki viranomaiset sinua etsimään viimeisten kahden päivän aikana, Barry. Jollen olisi tänä aamuna saanut Tokiosta lähettämääsi sähkösanomaa, olisin vedonnut konsuliimme, pudistanut liikkeelle Jaappanin koko keskuspoliisin ja tehnyt siitä kansainvälisen asian», virkkoi hän nauraen. »Missä ihmeessä sinä oikein olit? Tuskin olisin uskonut, että tällä vanhalla pikku saarella saattaa päästä pois näkyvistä. Myöskin viranomaiset tunsivat asiasi tarkoin ja luulivat saavansa sinut käsiinsä kahdessatoista tunnissa. Minä ravistin heitä hieman», lisäsi hän ilmeisen tyytyväisenä.
Englantilainen hymyili.
»Siltä tuntui», sanoi hän kuivakiskoisesti. »Kun tänä aamuna saavuin Tokioon, hyökkäsi kimppuuni hysteerinen poliisikomisarius ja vedet silmissä rukoili minua vitkastelematta lähettämään sanoman raivostuneelle amerikkalaiselle, joka Jokohamassa piti pahaa melua minun katoamisestani. Itse olin pienessä kylässä, joka on noin kolmenkymmenen kilometrin päässä Tokiosta sisämaahan päin — ihan syrjässä tavallisesti käytetyiltä teiltä. Siellä on vanha shinto-temppeli, jota olen jo kauan halunnut piirtää.»