Sheikin pojat: Romaani aavikoilta

Romaani aavikoilta
Kirj.
Englanninkielestä suomentanut
Alpo Kupiainen
Naisten romaaneja 44
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Oy, 1925.
Aamutuuli puhalsi vinhasti aavikolla.
Muodottomina paksuissa, tiukkaan kiedotuissa vaipoissansa, selkä taivutettuna tuulen mukaan, ratsasti hämyssä kolme miestä verkkaisesti ja varovasti rosoisella, kivisellä maaperällä. Maanpintaa peittävä ohut juoksuhiekka-kerros piilotti monta ilkeätä salahautaa; kavion luiskahtaminen niihin olisi saattanut aiheuttaa vakaviakin seurauksia sekä hevoselle että miehelle.
Se ei ollut pimeässä taivallettava tie.
Mutta vaikka ratsut olivatkin hermostuneita ja niiden vapisevat jäsenet ja pärskyvä hengitys osoittivat, kuinka tuskastuneita ne olivat, vaikka seurueen kaksi jäsentä silloin tällöin päästi hillittyjä huudahduksia, matkasi pieni joukkue pysähtymättä ja varmasti eteenpäin.
Johtaja oli kääriytynyt mustaan burnusiin, joka verhosi hänet, valui satulan kahden puolen ja näytti huomaamattomasti sulautuvan hevosen kiiltävän mustiin kupeisiin, ja häntä tuskin saattoi hämyssä erottaa, kun taas hänen muutamia askelia jälempänä ratsastavat kumppaninsa näyttivät kahdelta häntä saattavalta aaveelta. Kilometrin toisensa jälkeen he retuuttaen samosivat eteenpäin ja sallivat ratsujensa kävellä petollisella polulla oman mielensä mukaan, ilmeisesti luottaen enemmän eläinten vaistoon kuin omaan harkintaansa.
Äkkiä tuuli asettui, yhtä pikaisesti kuin oli noussutkin, ja sitä seuranneessa tyynessä ilmassa tuntui hiljaisuus painostavan raskaalta, miltei kouraantuntuvalta.