Martti mestari ja hänen kisällinsä

Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
E.T.A. Hoffmann
Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainon kustantama. 1881.
Alkulause Kuinka Martti herra vanhimmaksi valittiin ja miten hän siitä kiitti Mitä sitte Martti mestarin kotona tapahtui Miten Martti mestari piti omaa ammattiansa kaikkia muita korkeampana Vanhan mummon ennustus Miten Fredrik ja Reinhold kisällit tutustuivat Miten Fredrik ja Reinhold tulivat Martti mestarin työhön Kuinka kolmaskin kisälli tuli Martti mestarin taloon ja mitä sitte tapahtui Mitä Martta rouva puhui kisälleistä Roosan kanssa. Konradin ja Martti mestarin riita Reinhold lähtee pois Martti mestarilta Miten Martti mestari ajoi Fredrikin ulos työhuoneestansa Päätös.
Alkulause.
Varmaan heltyy sinunkin sydämmesi, rakas lukija! ja aavistava suruisuus täyttää mielesi, jos milloin joudut niille paikoille, missä muinaissaksalaisen taiteen ihanat muistomerkit kaunopuheisten kielten tavoin kertovat kultaisen muinaisuuden loistosta, hurskaudesta, ahkeruudesta ja suorasta rehellisyydestä. Olet ihan astuvinasi kuin autioksi jätettyyn asuntoon. — Vielähän on pöydällä auki pyhä kirja, jota perheen isä on lukenut, vielähän riippuu tuossa emännän valmistama kallisarvoinen kirjava vaate ja ovathan kaapit täynnä kaikenlaisia keinollisuuden arvokkaita tuotteita, nimi- ja syntymäpäivä-lahjoja. Sinä odotat vaan, että joku talonväestä on heti tuleva sinua vilpittömällä vierasvaraisuuden ystävällisyydellä tervehtimään. Mutta turhaan varrot niitä, jotka ajan ikuisesti vierivä virta on kerran temmannut mukaansa, vaikkapa vielä jättäytyisitkin suloisen unelman valtaan, joka luo eteesi vanhat mestarit, nuo taiturit, joiden puhe on niin yksinkertaista ja kuitenkin niin pontevaa, että se tunkeutuu luihisi ja ytimiisi saakka. Ja nyt vasta ymmärrät heidän teostensa syvällisen merkityksen, sillä nyt elät sinä heidän ajassansa ja olet käsittänyt sen ajan, joka voi luoda mestaria ja mestariteoksia. — Vaan oi! eikö lempeän ihana unikuva, päivän hyörinää säikkyen, pakene kirkkaiden aamupilvien mukana, ja useinkin juuri silloin, kun sitä olet sulkemaisillasi rakastavaa rintaasi vasten, ja sinä jäät, silmät täynnä kuumia kyyneleitä, katselemaan yhä enemmän vaalenevaa haamua? — Ympärillä vallitsevan elämän kolkko pauhu saa sinut sitte äkkiä heräämään kauniista unestasi ja sinulle jää siitä jälelle ainoastaan katkera kaiho, joka suloisella väristyksellä täyttää rintasi.